sisällön alkuun
25.11.2017 09.33 SANASTO | KESKUSTELU | PIIRTOLAUDAT | SUOMIMANGA | RSS
 
Kupoli
"Suomalaisten fanien palvelemista jo vuodesta 2002"

Uutis- ja etusivu

Sisältö

Keskustelu

Piirtolaudat

Impromanga 3

Yhdistys

Kupolin palvelinkodon tarjoavat Säätöyhteisö B2 ry sekä Tietovelhot Oy.

Takaisin artikkelisivulle

Artikkeli: Animea vuoden 2004 alkupuolelta

Kirjoitettu 05.07.2004
Kirjoittaja: Veh ja shinner

Varoitus! Tällä sivulla on yli sadan kilotavun edestä pieniä kuvia tuoreista animesarjoista.

Suuri previkkakimara

Jo vuoden 2003 puolella alkoi animeuutissivuille tipahdella julkistuksia uusista kiinnostavista animesarjoista, joiden julkaisuajaksi ilmoitettiin lähes poikkeuksetta "kevät 2004". Tämän vuoden helmikuun lopusta alkaen tahti vain kiihtyi; pahimmillaan tuntui siltä, ettei ollut päivää jona ei olisi ilmoitettu taas uuden animesarjan alkavan huhtikuussa. Tulossa oli suosittua geneeristä rakkauskomediaa, sankarillista sci-fiä sekä myös poikkeuksellisen hienoja juonipainotteisia animesarjoja. Sarjoja on jo niin paljon, että erillisten previkkojen kirjoittaminen kaikista olisi mittava työ. Siksipä luvassa onkin tällä kertaa vain kokonainen artikkeli, joka antaa vilauksia ennen pitkää varmasti länsimaihinkin ehtivistä seuraavan sukupolven suosikkisarjoista. Tekstissä käsitellään myös viimeisiä ensimmäisen vuosineljänneksen aikana ilmestyneitä suuren luokan teoksia, joista previkat jäivät tekemättä.

Paranoia AgentParanoia Agent
Paranoia Agent: Alkumusiikissa nauretaan, muun aikaa viuhuvat pesäpallomailatkin

Kokeneempien harrastajien keskuudessa luultavasti eniten huomiota tänä keväänä ovat keränneet tavallisesti varsin harvinaiset, tarinaa painottavat kypsemmille ihmisille suunnatut sarjat, joita nyt on jo ehtinyt ilmestyä kolmekin kappaletta - näistä kaksi jo alkuvuodesta. Suurimman kiinnostuksen lienee herättänyt suureksi animenimeksi jo ensimmäisellä elokuvallaan Perfect Blue ampaisseen Satoshi Konin debyytti TV:n puolella. Mousou dairinin (eli länsimaalaisittain Paranoia Agent) on kieltämättömän omituisuuden ja ikimuistoisen alkumusiikkinsa ("aaah, mikä ihana sienipilvi tuolla taivaalla onkaan") lisäksi myös mielenkiintoinen kurkistus ihmisten mieliin - osan ajasta kirjaimellisesti.

YuugoYuugo
Yuugo: Mestarissovittelija ei ehdi edes maasta pois ennen kuin ensimmäinen veitsi on jo hänen kurkullaan

Mainetta omaperäisyydellään on niittänyt myös nimellä Yuugo kulkeva sarja, jonka kunnianhimoinen tavoite on esitellä sovittelijanammatin jännittävyyttä. 13 jakson aikana sovittelijapäähenkilö Yuugo ehtii tulla melkein tapetuksi sekä Pakistanissa että Siperiassa - turvautumatta kertaakaan väkivaltaan mutta ajaen kuitenkin tavoitteensa läpi. Virkistävän poikkeuksellisen näkökulman ansiosta sarjalle voi jopa antaa anteeksi sen, että se tiukalla formaattisuudellaan ja tarinoittain vaihtuvalla hehkeällä sivuhenkilötytöllään tuo mieleen Bond-elokuvat.

Kolmas suurista tarinasarjoista on jo monille tuttu ennalta mangapuolelta - se on sarjakuvatarinoiden palkitun mestarin Naoki Urasawan edellinen suurempi teossarja, Monster. Urasawamaiseen tapaan Monsterinkin tarjoama jännite perustuu ennen kaikkea siihen, että juoni uudistaa jatkuvasti itseään ja katsojan tai lukijan on lähes mahdotonta aavistaa, mihin suuntaan se seuraavaksi kääntyy. Omaa mukavaa tuntuaan sarjalle antaa sen sijoittuminen Keski- ja Itä-Eurooppaan ja Urasawan tätä varten näkemä vaiva autenttisen tunnelman säilyttämiseksi.

Cossette no shouzouCossette no shouzou
Cossette no shouzou: Alun ankeasta antiikkikaupasta surrealismiin puolessa tunnissa
InterludeInterlude
Interlude: Juuri kun luulet tietäväsi OAV:n genren, se yllättää taas.

Juonta painottavat myös toisen vuosineljänneksen OAV-julkaisut, Cossette no shouzou ja Interlude. Näistä Cossette osoittautui todelliseksi mestariteokseksi. Ensimmäinen 40 minuutin jakso tarjoaa taidokkaasti rakennettua goottivivahteista tunnelmaa, jonka kauhufaktori kehittyy hienosti katseennaulitsevaan loppuratkaisuun saakka. Interlude puolestaan on asteen tavanomaisempi julkaisu nojaten jopa runsaahkoon fanipalveluun katsojien pitämiseksi ruudun ääressä - sekin kuitenkin lupailee kiinnostavampia juonirakenteita japanilaiseen kaupunkiympäristöön sijoittuvan actionin tueksi.

Fanipalvelua luonnollisesti löytyy myös puhtaasti sitä varten jalostetussa muodossa, vaikka vielä kesäkuukausien puhtaat deittisarjat ovatkin edessäpäin. Mahdollisesti romanssishouneneista tänä vuonna massoille jää parhaiten mieleen Midori no hibi. Se kertoo kiltistä ja raivopäisestä jengiteinistä, jonka oikea käsi muuttuu eräänä päivänä häntä vuosia salassa ihkuttaneeksi rinnakkaisluokan tytöksi. Hitusen poikkeuksellinen idea tosin menettää hohtonsa mangan perusteella harmittavan nopeasti ja sortuu aivan tavalliseksi komediaksi - itse en tämän takia jaksanut pahemmin animeenkaan syventyä sen osoitettua olevansa melko uskollinen käännös alkuperäisteoksesta.

Kono miniku mo utsukushii sekaiKono miniku mo utsukushii sekai
KonoMini: Söpö tyttö... ja lisää söpöjä tyttöjä!

Kono miniku mo utsukushii sekai puolestaan on lähes legendaarisen statuksen itselleen keränneen animaatiostudio Gainaxin vuosijuhla-anime, ja sekoittelee pieniä palasia kaikista tuoreemmista studion sarjoista yhdeksi fanipalvelua, söpöilyä, actionia ja ihan kunnon ajatteluakin tarjoavaksi katselukelpoiseksi kokonaisuudeksi. Erityisesti hahmot aiheuttanevat katsojalle déjà vu -ilmiöitä; rooleihin on jopa palkattu suuri osa Mahoromaticin seiyuuista.

Alternatiivinen fanipalvelun lähde on jo mangana huomattavaa fanikuntaa niittänyt tappelusarja Tenjou tenge. Suhtauduin siihen heti animesarjan julkistuksesta lähtien äärimmäisen negatiivisesti - sarjahan sisältää vain tappelua ja epäuskottavan runsaista ruumiinmuodoista kärsiviä naishahmoja. Se pääsi kuitenkin yllättämään erittäin laadukkaalla pilottijaksonsa toteutuksella. Jopa teinimusiikihtava alkuluritus "Bomb a Head" jäi soimaan päähäni pitkäksi aikaa. Hyvä toteutuskaan ei kuitenkaan ennen pitkää kyennyt enää peittelemään sitä faktaa, että TenTen todellakin on vain Dragonball Z, jonka päälle on keksitty katsojien koukutusmetodeja koukku koukun perään.

Bakuretsu tenshiBakuretsu tenshi
BakuTenshin virallinen slogan on "GIRLS X GUNS X 3DCG"

Fanipalvelua löytyy myös sci-fin puolelle studio Gonzon kokeneista käsistä. Nykyisellään kyseinen studio tunnetaan aivan yhtä hyvin kuin Gainaxkin, mutta ei läheskään aina positiivisessa mielessä. Tästä käy erinomaiseksi esimerkiksi tuore Bakuretsu tenshi (eli melko suoraan käännettynä "räjähdysenkeli"), missä kokiksi opiskeleva ukepoika puoliksi pakotetaan työskentelemään asuntovaunussa asuvalle palkkasoturinaiskatraalle. Luvassa on suuribudjettista tietokone-efektimättöä mechoilla ja ilman, huonohkoa fanipalvelua isoryntäisillä naisilla sekä surkeaakin surkeampi masentavan katu-uskottava alkumusiikki.

Sci-fi-tarjonta on keväällä ollut muutenkin varsin runsas. Gonzo ehti pukata kesäkuussa genreen toisenkin teoksen ulos. Kyseessä on klassiseen Akira Kurosawan Shinichin no samurai (eli Seitsemän samuraita) -leffaan perustuva tieteismuunnos. Katsoja saattaa kuitenkin muodostaa tilanteesta "samurait epäuskottavassa tulevaisuusmaailmassa" helpommin mielleyhtymiä jonnekin aivan toisaalle - kaikkine kykyineen päähenkilöt muistuttavat kaikkein lähiten jediritareita, joiden valomiekoista ovat akut lopussa. Tarinankerronta on kuitenkin sujuvaa ja toimintakin mukavan tyylikästä katseltavaa. Samurai 7 puhdistaisi Gonzon nimeä jos muka-elitistiset animeharrastajat olisivat enää valmiina kantaansa studiosta muuttamaan.

Vaikka mechoja löytyy sekä BakuTenshistä että Samurai 7:stä, jää kauden todellisen samuraisarjan titteli kuitenkin Kenran butou saille. KBS:stä on saatavilla shinnerin erillinen previkka. Tasapainoksi tosin keväällä julki on päässyt myös aivan erilaista tieteisfiktiota - GANTZ on täynnä angstia ja splattertunnelmaa, kun joukko jo valmiiksi hieman henkisesti sekaisin olevia kuolleita japanilaisia pistetään juoksentelemaan ympäri naapurustoa ja ampumaan avaruusolentoja. Sarja on kohtuullisen hyvin tehty, mutta ei henkilökohtaisesti miellyttänyt pätkän vertaa liioitellun tummalla tunnelmallaan.

Boukyaku no senritsuBoukyaku no senritsu
Boukyaku no senritsu: Härkäbussit ovat hienoja, mutta miksi kummassa päähenkilöstä saa eniten mielleyhtymiä puupalikkaan?

Viimeinen kauden sci-fi-sarjoista on tarjonnasta kaikkein viattominta ja puhtainta shounenia ja myös oma henkilökohtainen suosikkini. Boukyaku no senritsu aka Melody of Oblivion muistuttaa ensimmäisten jaksojen perusteella äärimmilleen ihkutetun Shoujo kakumei Utenan shounenversiota. Tunnelma on todella omaperäinen, taide tympeitä hahmodesigneja vaille persoonallisen kaunista, ohjaus ja käsikirjoitus taidokkaat ja musiikkikin jää hyvin mieleen. Ensimmäiset kaksi jaksoa sortuvat melko raskaaseen katsojankoukutukseen, mutta sen jälkeen maisemien vaihtuessa sarja pääsee paremmin oikeuksiinsa.

Toinen suosittu markkina-alue animen kaupittelemiseksi teineille on fantasia, joten luonnollisesti myös sitä yritetään hyödyntää tuottajien parhaiden taitojen mukaan. Keväällä on julkaistu kolme merkittävää fantasiasarjaa, joista eniten huomiota herättäneen, "maailman suosituimpaan roolipeliin" perustuvan Ragnarök the Animationin shinner käsittelee erillisesti.

Parasta laatua fantasian puolelta tarjoaa yllättävämmin shoujomaiselta kannalta alaa lähestyvä Kyou kara Ma ou. Kyseessä on enemmän kuin vähän shounen-ai-viitteitä viljelevä usein ratkiriemukaskin komedia vessanpöntön kautta rinnakkaiseen fantasiamaailmaan uppoavasta söpöstä pojasta, joka pian huomaa olevansa demonikuningas ja kihloissa bishounen-aatelisen kanssa. Sarja ei paljoa kliseissä säästele, mutta poikkeuksellinen lähestymistapa antaa tässäkin tapauksessa paljon anteeksi.

Mahou shoujo taiMahou shoujo tai
Mahou shoujo taissa on tyyliä.

Vaihteeksi Japanissa osoitetaan, että myös puhtaasti lapsille tarkoitettuja piirrossarjoja voidaan tehdä suuremmalla budjetilla ja mielenkiintoisella otteella. Mahou shoujo tai on komeasti tietokone-efektejä hyödyntävää lastenfantasiaa, missä kolme runsaan kymmenvuotiasta tyttöä painiskelevat moraalisten dilemmojensa kanssa luontoa ja luontokappaleita sortamaan tottuneessa noitayhteiskunnassa. Sarjan jaksot ovat lyhyitä ja melko tiiviiksi pakattuja, mikä ei taatusti miellytä monia - seiyuut nimittäin tunutvat toisinaan olevan äänessä riippumatta siitä, mitä ruudulla tapahtuu.

Hitusen kunnollisemmallakin otteella historiaa käsitteleviä animesarjoja on taas tarjolla. Näistä ensimmäinen, Shura no toki, on olemukseltaan lähes puhdas tappelusarja, joka loikkii Japanin historiassa Musashi Miyamoton ajoista Edo-kauden kautta lopulta (ilmeisesti) 1800-luvun puolivälin mullistuksiin. Ajanjaksojen todellisten historiallisten henkilöiden lisäksi mukana pyörii Mutsu enmei ryuu -nimellä tunnetun "voittamattoman" koulukunnan lihaksikkaita aseettomia nuoria miehiä, jotka läiskivät Japanin kulttuuri-ikoneita tantereeseen urakalla.

Samurai ChamplooSamurai Champloo
Samurai Champloo: Mugen lienee Cowboy Bebopin päähenkilön Spiken serkku, Jin puolestaan jotain mikä tuli ulos kun kaikki menneet kuuluisat piirrossamurait pistettiin samaan tehosekoittimeen.

Viimeisenä käsittelyssä on animesarja, joka hyvinkin voi jäädä suurelle yleisölle kaikkein parhaiten mieleen vuodelta 2004 - Samurai Champloo. Sen takana on häärimässä kaikkein parhaiten Cowboy Bebopin menestyksekkäästä ohjauksesta muistettu Shinichiro Watanabe. Tällä kertaa aineksina ovat jazzin ja sci-fin sijaan hip-hop ja samurait. Historiallinen tarkkuus on lentänyt nopeasti romukoppaan toisen päähenkilön taistelutyylin ollessa yhdistelmä breakdancea ja capoeiraa ja toisen pitäessä nenällään 2000-luvun designia olevia silmälaseja - afrot ja adidasraidatkin käyvät Champloossa pian tutuiksi. Kieltämätöntä laatua se silti on.

© Juha Törmänen aka Vehlou

Erilliset tekstit

Kenran Butoh Sai - The Mars Daybreak (shinner)
Arvio tehty kahden ensimmäisen jakson perusteella

Jostain kumman syystä Mars on peittynyt vedellä, eikä siellä mene hyvin. Talous on ollut huonolla hapella, eikä töitä ole riittävästi. Lisäksi marsilaisia kiusaa mysteerinen piraattialus Daybreak, apunaan pahamaineinen mechapilotti, Viikatemiehenä tunne ttu lasibishie Yagami. Piraattien joukkoon eksyykin sitten varsin nopeasti sarjan päähenkilö Gram, rahan perään oleva kaveri. Daybreakin hyökätessä kaupunkiin n Gram joutuu veden varaan ja on lähellä hukkua, jolloin Gramin Mystinen amuletti kutsuu pai kalle mechan samanlaisen kuin Viikatemiehellä, toki. Viikatemies korjaakin sitten Gramin Daybreakiin, ja homma lähtee käyntiin.

Perustoteutukseltaan Kenran Butoh Sai - The Mars Daybreak on aika keskitason sarja - animaatio on sulavaa ja hahmo- ja mechadesingit, vaikkakin aika peruskauraa, ihan toimivia. Äänimaailma ei häiritse, ja soundtrackilta löytyy joku kivakin kappale. Tari na taas vaikuttaisi olevan sitä perushuttua sankari saa käyttöönsä mechan ja on tuleva olemaan kovis sen kanssa. Sitten on romanssia, kun nuoruudenystävä joka nyt on sattumalta armeijan leivissä, kohdataan. Välissä kaveerataan/matsataan sen toisen Viikatemiehen kanssa ja lopussa Räjähtää. Tuttua huttua, mutta mikäpä siinä, jos se toimii, ja ainahan voi vaikka yllättää.

Sarjan Downfall on, kun joku keksi, että hei, puhuvat otukset on kivoi. Yksi tai kaksi ei ollut tarpeeksi, joten laivalta löytyy kolme (3) Puhuvaa Otusta. Puhuva kissa, Puhuva akvaariopuvussa lilluva delfiini ja Puhuva robottipallo nimeltään Ukko (nim. Suom.), joka muistuttaa Märin Puhuvaa kendamaa. Tämän on pakko olla jotain ihmeellistä kettuilua, koska sarjaan se ei sovi... noh, yhtään, Ukkoa lukuunottamatta.

Sarjassa ei ole mitään vikaa, paitsi Puhuvat Otukset, mutta eipä siinä myöskään tähän mennessä siis - ole ollut mitään kamalan erityistä. Mechatoiminnan ystävillä tullee olemaan varmasti good time, big time, juu nou. Yleinen arvosana: 0, mutta puhuvien otusten yliannostuksesta -

Ragnarok Online (shinner)
Arvio perustuu kahteen ensimmäiseen jaksoon

Aasialaiset ovat omituista pelaajakansaa. Sen lisäksi, että Aasiasta tulee mitä omituisempia tuotoksia, kuten LSD, kukoistavat siellä myös sisällöttömät hack & slash MMORPGt (vapaasti käännettynä Aika-Pirun-Monen-Pelaajan-Tietzigganettirope), joita aasialaiset harkkore-pelaajat jaksavat hakata päivästä toiseen mielipuolisina, vain seuraavalle tasolle päästäkseen. Tälle pohjalle onkin hyvä lähteä väsäämään animesarjaa.

Ragnarök the animation perustuukin juuri tällaiseen sisällöttömään hack & slash MMORPG:hen, myös länsimaissa animefanien keskuudessa kohtalaisen tunnettuun korealaiseen Ragnarök Onlineen. Ja Poringit riemuitsevat.

Sitten pääsee itse sarjaa katsomaan, eikä ensimmäinen jakso herätä kovin hyviä odotuksia. Toteutus on kankeaa, eivätkä hahmot herätä kiinnostusta - asia on suorastaan päinvastoin -, eikä tarinasta ole tietokaan lyhyttä "hei, täällä on paljon hirviöitä nykyään"-mainintaa lukuun ottamatta. Lisäksi sarja tuntuu olevan liiankin pelimäinen otteessaan.

Onneksi kakkosjakso paljastaa, mikä on homman nimi. Kun hahmojen päiden päälle ilmestyy pelistä tuttuja Emotioneita, ja pahis pitää Mr. Smile-naamiota huomaa katsoja, että tämän on pakko olla vitsi. Ei tätä voi nimittäin ottaa vakavasti. Heitetään soppaan vielä kaikki mahdolliset kliseet suihkukohtauksista ja ärsyttävistä pikkupenikoista lähtien, niin siinähän se on.

Summana, sarja on huono, mutta onnistuu onnekseen olemaan niin huono, että se naurattaa. Tätä ei voi ottaa vakavasti. Jotain juonentynkää tosin kaivataan, sillä pelkästään näillä eväillä ei paria jaksoa pidemmälle pötkitä. Suositellaan peliä pelanneille ja camp-huumorin ystäville. Vaikutelma: - (+)

Pieni napiseva ääni taustalla:
Hieman valitustakin animeadaptiosta löytyy, missä ovat RO:sta niin tutut HEAL PLZ, OMG LOL ja vastaavat, nämä hahmothan puhuvat ihan kokonaisia lauseita!

Takaisin artikkelisivulle

tätä sivustoa ylläpitää Anime- ja mangayhteisö Kupoli ry
tietoa - sivukartta - rekisteriseloste