sisällön alkuun
24.5.2017 16.18 SANASTO | KESKUSTELU | PIIRTOLAUDAT | SUOMIMANGA | RSS
 
Kupoli
"Suomalaisten fanien palvelemista jo vuodesta 2002"

Uutis- ja etusivu

Sisältö

Keskustelu

Piirtolaudat

Impromanga 3

Yhdistys

Kupolin palvelinkodon tarjoavat Säätöyhteisö B2 ry sekä Tietovelhot Oy.

Tietoja animesta

päivitetty 8.12.2013
Moonlight Mile -logo

Alkuperäinen nimi:
ムーンライトマイル

Translitterointi:
muunraitomairu

Pituus:
2 kautta, 12+14 jaksoa

Tekijä(t):
Studio: Studio Hibari
Ohjaaja: Iku Suzuki

Muita medioita:
manga (alkuperäisversio)

Keskusteluja Kupolissa:

ei ole

Kupolin virallinen arvosana:

**

virallinen arvosana lasketaan ottamalla keskiarvo kaikista tällä sivulla olevista arvosanoista; sekä Kuun teos -arvosanasta että arvosteluiden arvosanoista

Moonlight Mile

Palaa tästä takaisin teoslistaukseen.

Sisällysluettelo

Täysimittainen arvostelu; arvostelijana Herkko

arvostelu on päivitetty viimeksi 8.12.2013

Kuu, tuo möllöttävä yötaivaan pölyinen harmaansävyinen yksinäinen taivaankappale. Tuo romantikkojen huokausten kohde, Glenn Miller Orchestran hempeän serenadin innoittaja. Monia vuosikymmeniä viimeisen Apollo-lennon noustua Kuun kamaralta, jättäen kiertolaisemme rokonarpisen ja kalvakan ylhäiseen yksinäisyyteensä, on tuo lumoava ja kammottavakin kiertolaisemme jälleen realistinen tavoite ihmiskunnalle saavutettavaksi, jälleen valloitettavaksi. Kuun kuivista kasvoista, hilseilevän tomun alta löytyvä Helium-3 kun ratkaisisi ahnaan ihmislajin energiantarpeen aina hamaan tulevaisuuteen asti. Tämä ihmeellinen avaruusaine kun vihdoinkin vapauttaisi sinisen planeetan asukkaat riippuvuudesta, menneiden maailmojen lajien jäänteisiin, fossiilisiin polttoaineisiin. Tämä idea on jalo, mutta maailman reaalipolitiikan karkean käytännöllisen katsantokannan alla, idea muuntuu vähemmän jaloksi ja erittäin raadolliseksi. Sillä se joka kontrolloi Helium-3-varoja, kontrolloi maailmaa! Joten suurvallat, teollisuusparonit, ja -yhtymät tähyävät ahnein silmin kiertolaistamme viatonta ja kelmeää.

Kaksi kaveria, veljiä eri äideistä ja isistä, ovat ennätysluokan vuorikiipeilijöitä. Ja päättävät Mount Everestin huipun saavutettuaan pyrkiä saavuttamaan saavuttamattoman. Tavoitella universumin rajattomuuden ja absoluuttisuuden rajaa, koska sininen planeetta ei voi enää tarjota rajoja tavoitettavaksi nuorten jumalien, adoniksien haluille. Joten he kumpikin pyrkivät, tavallaan, kohti avaruutta ja sen yli. Kohti viimeistä käymätöntä korpimaata. Tai ainakin Kuuhun. Ja heidän onnekseen suurvallat ovat kiinnostuneita Kuun rajattomista juustovaroista. Sankarimme valitsevat eri tavat päästäkseen päämääräänsä, kilpaillakseen keskenään siitä, kumpi on Kuussa ensimmäiseksi. Tietenkin he ajautuvat erilleen, jopa eri puolille, kilpajuoksussa kohti avaruudellista emmentaalia.

Jämäkkä alku, helposti omaksuttavat henkilöhahmot, nopeaa kerrontaa ja näppäriä juonielementtejä ja näppäriä, nopeita ja uskomattomia käänteitä. Näistä ovat teknotrillerit tehty, ja näistä pelkästään koostuu halpojen teknotrillerien juoni. Ja kuunvalon maili on rehellisesti halpa teknotrilleri, joka on sattumalta animoitu. 

Jo ensimmäisen kauden aivan ensimmäisistä jaksoista alkaen alleviivataan teoksen olevan ”varttuneemmalle katsojakunnalle – eli teinipojille ” suunnattu. Tarjoilemalla häpeämätöntä ja puolipornahtavaa fanipalvelua miltei ensimmäisistä minuuteista alkaen. Samoin monet naishahmoistakin on luotu fanipalvelun jalon tarpeen tyydyttämistä varten. Fanipalvelu liennytetään pornahtavasta siedettäväksi ensimmäisen kauden vanhetessa. Ja samalla linjalla pysytään toisen tuotantokauden aikana.

Hahmot ovat yksitotisia, eikä arvon kriitikkonne viitsi muistella edes päähahmojen nimiä. Hahmot ovat stereotyyppejä, muskulaarisia adoniksia tahi uhkeita naisia. Nipponin pornosarjakuvain fetissikaarteista karanneita, molemmat. Aina hahmodesigniään myöten. Sankariparimme ovat hahmoina selkeitä ja mutkattomia ja yksinkertaisuudessaan onnistuneita, kuvaavathan ne selkeitä onnistujia. Jotka pääsevät minne vain ja makaavat vain kauneimpien pornomangain fetissejä edustavien kanssa. Äijämeininkiä, etten sanoisi.

Koneporno on keskinkertaista, tuotannollisilta arvoiltaan epävakaata ja yllätyksetöntä. Kolmiulotteisten objektien upotus ympäristöönsä ontuu usein. Ontuvaa on myös laitteiden ja härpättimien design. Teos kuvaa onnistuneesti maalaisjärjen ja avaruusinsinöörityylin avulla luotuja laitteita, jotka saattaisivat sopia realistisesti avaruuden teknisiin haasteisiin. Näiden laitteiden ja härpättimien designin juuret ovat jäljitettävissä ja löydettävissä avaruusinsinöörien ja -hallintojen julkaisemista todellisista laitesuunnitelmista. Mutta sitten teoksen on otettava mukaan taideteollisesta valmistuneiden nk. ”mechainsinöörien” luovasta ajatuksenjuoksusta syntyneitä laitteita, jotka sopisivat tyylipuhtaaseen kevyt-sci-fi-tyyliseen avaruusoopperaan tai avaruusfantasiaan kuin variksen nokka varislintuun itseensä. Näin kahdesta aivan eri lähtökohdasta on pyritty luomaan omalaatuinen teknologinen ilmapiiri, joka onnistuu kuitenkin saattamaan aikaan vain valistunutta katsojaa monilla tavoilla hämmentävän laitemaailman ja miljöön, joka rikkoo vasten katsojan silmää kuin järkeäkin. Laitesuunnittelun mielipuolinen, ohimennen selitetyn selittämätön kontrasti kuvaa jo itsessään teoksen luonnetta. 

Animaatio on varsin odotettua telkkaritason tuotantoa, tarjoten joskus hyvinkin hienosti tuotettuja kohtauksia, mutta tyytyen usein vain varsin toimiviin ratkaisuihin. Intro, on modernia klassista joka tuo mieleen Hans Zimmer:n sävellykset, nuo äksönpläjäyksien mahtipontiset teemat. Outro on kevyttä rokahtavaa populaarimusiikkia, joka sopii yllättävän hyvin yhteen intron sekä sarjan hengen kanssa. Ääninäyttelijät ajavat asiansa.

Mailin juonikokoelma on varsin hyppelehtivä, mitä tulee kerrontaan. Teoksen kerronta seilaa keskittymiskyvyttömästi niin ajassa kuin paikassakin. Pääsääntönä on vain nopea tarinan edistäminen, nopeat juonikaaret, pauketta ja tapahtumavirran iloista juoksua, viis turhista. Ja sitten, aivan yllättäen, teos jaksaakin tarjota kokonaisia kohtauksia rauhallisempaa kerrontaa. Teoksen juonirakennelma on kuin halpa teknotrilleri, tahi kelvottomuudessaan kelvollinen amatöörin kirjoittama nettifiktio, johon on ahdettu paljon tapahtumia, elementtejä, ja teemoja. Mutta kertoja omaa vähäistä kykyä koota nuo huimat ajatuksensa yhtenäiseksi, loogiseksi ja kelvolliseksi tuotannoksi. Viis tästä puutteesta, sillä vauhtihan korjaa tunnetusti virheet. Tämä johtaakin siihen, että teoksen kerrontanopeus on usein varsin huima. Monia tapahtumia ahdetaan jaksoihin vain jotta jaksojen olemassaolo olisi perusteltu. Ne ovat täytettä puhtaimmillaan. Ollen olemassa vain täytemäisenä toisena näytöksenä, ennen kolmannen näytöksen juonikaarta huipentavaa päätöstä.

Usein katsoja arvaa jo ennalta mitä tulee tapahtumaan. Teos ei todellakaan peittele korttejaan, vaan käyttää Chekovin pyssyjään tehokkaasti, aavistellen ennakkoon tulevia tapahtumiaan turhan selkeästi kyetäkseen pitämään yllä aitoa jännitystä. Kerronta rauhoittuu hieman saapuessaan toiselle kaudelle. Tuo toinen kausi mukanaan lisää sivujuonitekijöitä, jotka ovat olemassa vain täytteenä ilman sellaisia juonikaarellisia huipennuksia jotka tuntuisivat katsojasta konkreettisilta. Koko toinen tuotantokausi on olemassa luodakseen mahdollisuuksia kertoa tarina loppuun kenties kolmannella kaudella tai ainakin OVAin kautta. Mutta kumpaakaan näistä ei ole materialisoitunut tämän kuutamon alle.

Halvan teknotrillerin tapaan teoksen tietotaito ja tapa käsitellä todellisuusperäisiä juonielementtejä ja jopa faktoja on typerä. Kuten herrat Brown ja Remes tietävät, halvoissa teknotrillereissä on tärkeintä sähäkkyys, inspiraationaalinen erikoisuuden tavoittelun itsesynnyttävä näennäinen erikoisuus. Niin todellisuuden on myötäiltävä fiktiota, eikä päin vastoin. Varsin vahvasti todelliseen maailmanpolitiikkaan tahi avaruusteknologiaan, tieteisiin, juurensa upottanut arvosteltu teoksemme hylkää todellisuutemme ja korvaa sen omallaan. Luoden siten aivan omanlaisensa maailman, jonka varjolla teos voi marssittaa estradille käsiteltäviksi teemoiksi mitä tahansa, pseudotieteilystä aina skitsofreenisimpiin salaliittoharhoihin. Yhdistellen teemojaan toisiinsa pienin mahdollisin yhtymäkohdin. Olettaen että teokseen luotu oman maailman miljöön omine vinoine katsantokantoineen toisi relevanttiutta näihin typeriin, idioottimaisiin ja hölmöihinkin juonielementteihin. Mutta ei, ne tuntuvat turhalta näennäisen fiksulta ja karhealta nykyelämän kommentaarilta tai vain typerimpien salaliittoteorioiden elättelyltä, vain siksi että nuo ja monet muut elementit tuntuvat ensialkuun mitä mahtavimmilta ja innostavimmilta lisiltä geopoliittiseen juonittelukuvaukseen. Mutta ne ovat turhaa täytettä, katsojan älykkyyttä ja lukeneisuutta aliarvioivaa täytettä. Jollaisiin on kriitikkonne törmännyt tätä ennen enemmän amerikkalaisissa B-luokan roskalukemistoissa Tämä johtaa vain suunnattomaan katsojan kokemaan häpeään ja inhoon. Josta eivät edes pastissit  parempiin animoidun nippon sci-fi seikkailuihin, vaikkapa Gundamin avaruuskolonian pudottamiseen, pelasta. Koska äksöniä ja suuria seikkailuja täytyy olla, muusta viis! Äijämeininkiä!

Ja katsoja kiemurtelee häpeästä.

Hyvää Huonoa
  • jännä
  • ennalta arvattava
  • typerä
  • tynkä tarina
Arvosana: **

Haluat ehkä takaisin teoslistaukseen tutustuttuasi tähän sivuun.

tätä sivustoa ylläpitää Anime- ja mangayhteisö Kupoli ry
tietoa - sivukartta - rekisteriseloste