sisällön alkuun
25.11.2017 09.29 SANASTO | KESKUSTELU | PIIRTOLAUDAT | SUOMIMANGA | RSS
 
Kupoli
"Poispääsyä ei ole!"

Uutis- ja etusivu

Sisältö

Keskustelu

Piirtolaudat

Impromanga 3

Yhdistys

Kupolin palvelinkodon tarjoavat Säätöyhteisö B2 ry sekä Tietovelhot Oy.

Tietoja animesta

päivitetty 10.4.2010
Bakumatsu Kikansetsu Irohanihoheto -logo

Alkuperäinen nimi:
幕末機関説 いろはにほへと

Pituus:
26 ep.

Tekijä(t):
Ryōsuke Takahashi (ohjaaja)
Sunrise (studio)

Keskusteluja Kupolissa:

ei ole

Kupolin virallinen arvosana:

**

virallinen arvosana lasketaan ottamalla keskiarvo kaikista tällä sivulla olevista arvosanoista; sekä Kuun teos -arvosanasta että arvosteluiden arvosanoista

Bakumatsu Kikansetsu Irohanihoheto

Palaa tästä takaisin teoslistaukseen.

Sisällysluettelo

Esittely

Esittelyn on kirjoittanut Herkko

Kaiken kohtalona on päättyä aikanaan, elämän, universumin, autolainan maksun sekä varsinkin nousevan auringon maan historiallisten ajanjaksojen. Mystifioidun Edo- kauden lopussa, ajalla jolloin shogunaatti oli avannut ikkunan länteen, vieraiden vaikutteiden ja sisäisten poliittisten paineiden rasittamassa Japanissa temmeltävät viimeiset aidot samurait, niin klaanittomat kuin ritarisäätysukujen hurjimmat ja romantisoiduimmat, joista parhaimpien kohtalona on tulla muistetuksi modernien liikeyrityksien rekisteröiminä liikemerkkeinä. Synkkiä salaisuuksia ja menneisyyden suuria syntejä hartioillaan kantava rounin päätyy Yokohamaan, shogunaatin länteen avaamaan satamaan, missä hän tapaa mielenkiintoisen kabukiteatteriseurueeseen ja ajautuu osaksi paranormaalien tahojen sekä aikakauden päivänpolitiikan taustavoimien eri tahojen välisiin kahnauksiin.

Täysimittainen arvostelu; arvostelijana Herkko

arvostelu on päivitetty viimeksi 10.4.2010

Piirrosjälki on tyypillistä nykyajan animointitapaa, mutta sumennusefektiä on viljelty turhan liiaksi, tämä yhdessä paikkapaikoin paksun viivan sekä varsin vaisun värimaailman kanssa luo suttuisia kohtauksia. Tämä haittaa vähemmän realistisesti tyyliteltyjen hahmojen tunnistamista sekä rumentaa liikeanimaatiota paikkapaikoin tehden siitä epäselvää. Muutoin taide on normaalin rajoissa, eikä tarjoa juuri mitään tusinatuotannosta poikkeavaa visuaalista nähtävää katsojalle. Väkivalta on tyyliteltyä ja siistittyä ikäkohderyhmän ja levityshelppouden nimissä, suolenpätkiä ei ole, vertakin käytetään vain tehostekeinona, roiskeina paperiseinillä.   

Teos on fantasiaelementtejä lainaava ”nipponwesterni” sijoitettuna mystifioidun Edo-kauden loppuun, uuden ajan vaihteeseen. Siten on selvää, ettei teos juoneltaan  – kuten westernit yleensä – ole sidottu ajanjakson oikeaan historiankirjoitukseen. Ja mehän tiedämme, kuinka kuolettavan tylsää olisi kuvata historiallisia tapahtumia niin kuin ne tapahtuivat. Siksipä magiaelementit kuten kirotut päät, riivatut palkkatappajat ja taikavoimaisen samuraimiekat on keksitty piristämään tilannetta, ja ne kietoutuvat omalla tavallaan osaksi historiallisia tapahtumia. Näiden fantasiaelementtien käsittelyssä teoksemme kulku yskiikin pahemman kerran, eikä tilanne parane kuin lopussa, jolloin teos unohtaa historian ja heittäytyy lähes kokonaan fantasian puolelle. 

Kaikkitietävä kertoja sekä lukuisat sivuhahmot - joista osa perustuu oikeisiin historiallisiin henkilöihin - nimeävä kuvaruututeksti helpottaa katsojan ponnisteluja pysyä perillä historiallisesta juonittelusta. Monimutkainen kamppailu imperiumin, shogunaatin ja ties minkä muiden Nipponin hallintaa havittelevien ryhmien välillä aina siirtomaavaltoja myöten, luo jo itsessään mielenkiintoisen juonirakennelman, johon tekijöiden ei tarvitse kuin lisätä omien hahmojensa toimet ja niiden vaikutukset ”oikeaan” historiankulkuun. Varsinkin länsimaalainen katsoja kaipaisi enemmän tietoa historiallisten hahmojen ja tapahtumien taustoista, mutta tekijät ovat luottaneet ilmeisesti japanilaisen katsojan historiantuntemukseen. Tekijät yrittävät hahmottaa kokonaisuuksia katsojalle tarjoamalla varsin usein karttaseinämäisiä kohtauksia sisällissodan strategisesta tilanteesta ja armeijakuntien liikkeistä animoiduin kartoin sekä hieman raflaavammin lintuperspektiivikohtauksin, joissa eri ryhmittymien armeijakuntien liikkeitä kuvaavat nuolet lipuvat kolmiulotteisina kaksiulotteisten taustojen ja linnakkeista kertovien merkkien yli. Tämä toimii myös esimerkkinä teoksen kaksijakoisesta luonteesta.  

Juoni avautuu hitaasti, eikä alussa juuri selitellä salaperäisimpiä tapahtumia. Pääjuoni seuraa historiallisia käännekohtia ja on kokonaisuudessaan varsin hyvin toteutettu. Mutta jaksokohtaisesti juonen kuljetuksessa on liian usein havaittavissa höyrylaivan mentäviä aukkoja, samoin selviä klaffivirheitä, karkea esimerkki sallittakoon: laiturilla seisova hahmo ilmestyykin selittämättä höyrylaivan kyytiin, ilman että kohtauksien välissä oleva aikajatkumo sitä sallisi - sekä höyrytaistelulaivaa pystyy ilmeisesti operoimaan neljän hengen miehistöllä. Paranormaalit ja epähistorialliset juonielementit saavat kaikessa kliseydessään katsojan kiemurtelemaan, ja myös paranormaalikohtauksien mahtipontisuuteen uhratut sellulodisekunnit hidastavat pääjuonen etenemistä. Kaksintaistelukohtaukset eivät pääse sille eeppiselle tasolle johon tekijät ovat selvästi pyrkineet. Ehkäpä pyrkimys jonkinasteiseen realismiin jarruttaa tekijöitä liiallisesti tarjoamasta yliampuvia koreografioita ja eleitä. Ja kun niitä tarjotaan, on toteutus jäänyt johonkin kiusallisen genren velvollisuuksien täyttämisen ja puolihyvän yrityksen tasolle. Sama aneemisuus vaivaa myös sisällissodan joukkotaisteluista kertovia kohtauksia, mutta nämä ymmärtää kustannus- ja koheesiosyistä. Laajoissa taisteluissa on helpompi keskittyä yksityiskohtiin, mutta illuusion luominen yksityiskohdista osana laajaa kokonaisuutta, eli tässä tapauksessa sankarit osana suurempaa kampanjaa, epäonnistuu johtuen liiallisesta sankarikeskeisyydestä. Pyrkimys tekijöillä on ollut niin sivujuonikaarien kuin juonipaletin esittämisen suhteen pysyä genren perustekijöissä, vain aitojen historiallisten tapahtumien ja henkilöiden hyödyntäminen erottaa teoksen todellisiin fantasiamaailmoihin sijoittuvista samuraihenkisistä nipponwesterneistä. Kuten jo taistelukohtauksien analyysissäni mainitsin, tekijät ovat luoneet mahdollisuuksia joita eivät ole kyenneet viemään loppuun asti, vaan tyytyneet varmoihin ja epämielikuvituksellisiin ratkaisuihin. Suuren melodraaman kustannuksella on uhrattu mahdollisuuksia, teos paranee vanhentuessaan mutta sortuu lopussa katkeransuloiseen tragediaan.

Teoksessa on kimppa päähenkilöitä, sekä koko joukko erilaisia enemmän tai vähemmän tärkeitä sivuhahmoja. Pääsääntöisesti seuraamme yhden kokonaisen, harmonisesti erilaisten persoonien muodostamaa teatteriseuruetta, mutta ytimessä on maagisen synkeän maailmantuskainen rounin, Akizuki, jonka edesottamuksiin teos rakentuu. Epäonnisen teinihenkivartijan ura on kärsinyt legendaarisen mestarin ja samurain menehtyessä hänen vahtivuorollaan. Nyt hän on freelancerina sovittamassa syntejään ja etsimässä kammottavaa ”päätä”; kirottua muinaisen pirulaisen ja sodanlietsojan maagista nuppia, jolla on paha tapa vaivata historiallisia ajan merkkihenkilöitä.  

Teatteriseurueessa on salaperäisesti pelkästään ”Pomoksi” kutsuttu nuori näyttelijätär, jonka kohtalo kietoutuu ylimaallisen käsittämättömällä tavalla Akizukin kohtaloon ja ikuisen salamurhaajan, muinaisen pirulaisen päänupin uhan poistamiseen. ”Pomo” kaikessa naiiviudessaan ihastuu Akizukin selvästi kylmään ja etäiseen persoonaan, mutta vaikka tämä romanssi aluksi vaikuttaakin seuraavan klassista ”hitaasti syttyvän vastarakkauden” kaavaa, tekevät kirjoittajat hyvinkin yllättävän twistin, joka saattaa pariskunnan jäsenet vastakkaisille puolille jopa murskaten hennon romanssin nupun. Maagisesti riivattu ”Pomo” näet joutuu suurempien voimien ja ilkeän muinaisen pirulaisen päänupin pauloihin, sekä esittämään orientoitua versiota Orleans’n neitsyestä. ”Pomon” hahmo liittyy suuresti hahmokaartin kolmanteen merkittävimpään hahmoon, salaperäiseen Sir Soutetsuun, näytelmäkirjoittajaan, joka tuotanto varioituu aikakauden skandaaleja paljastavista näytelmistä kokonaisen kansakunnan suuntaviivojen hahmottamiseen. Kaikkia päähahmoja manipuloiva Sir Soutetsu on hahmoista kaikkein ohuin, rakennettu vain salaperäisyyden auran varaan, joka säilyy hyvin tekijöiden käyttäessä tätä hahmoa varsin harvakseltaan. Hänen, ”Pomon” ja Akizukin, kuten muidenkin tässä nimeämättömien päähenkilöiden hahmot eivät juurikaan kehity teoksen aikana, tekijät keskittyvät liiallisesti historiallisen tapahtumien kertomukseen, eivät hahmoihin.  

Eikä muita päähenkilöitä ole edes yritetty kehittää omaperäisiksi, vaan ne ovat klassisia stereotypioita, joiden avulla on helppo tuottaa näennäisesti erilaisia hahmoja, jotka kuitenkin muodostavat yhdessä hyvin harmonisen ja helposti samaistuttavan päähenkilökaartin. Hahmojen tullessa tutummaksi sarjan edetessä voi katsoja huomata pitävänsä päähenkilökaartista, sillä niin tutun turvallisiksi ja kaikkia miellyttäviksi hahmot on rakennettu.  

Suuri paha on sekin tuttu ja turvallinen; tuon muutennii ilkeän muinaisen pirulaisen nupin kuutiotilavuuteen ei mahdu kuin mahtipontinen ja suuruudenhullu suunnitelma maailmanvaltiudesta, mihin Nipponin alistaminen on vain yksi askel. Muutennii ilkeän muinaisen pirulaisen nuppi ei siis ole kovinkaan omaperäinen. Ei, koska muutenniin ilkeän muinaisen pirualaisen nuppi on jotakin, joka edustaa tahoja jotka haluavat Uuden Maailmanjärjestyksen, vaikka se tuhoaisi maailman sellaisena kuin me sen tunnemme! Melodraamaa eeppisissä mittakaavoissa, mutta valitettavasti kovin halvalla. 

Historiallisten hahmojen kohdalla teos tyytyy hyvin nopeisiin kuvaruututeksteihin ja silloin tällöin jopa kaikkitietävän kertojaäänen nopeaan taustakartoitukseen. Historialliset hahmot jäävät etäisiksi, heidän motiivinsa ja suunnitelmansa jäävät populististen palopuheiden ja julistuksien tasoille. Katsojan pitäisi tuntea Japanin historiaa paremmin kyetäkseen sijoittamaan historialliset hahmot aikakauden poliittiselle kartalle, länsimaalainen katsoja voi ”vapaasta internetin tietosanakirjasta” huvittaa itseään lueskelemalla historian käsitystä hahmoista. Tietenkin, teos vääristää historiaa, tuskin kapina-amiraali oikeasti oli muutennii ilkeän muinaisen pirulaisen nupin riivaama, hänen Majesteettinsa edustaja saattoi olla manipulatiivinen sontiainen, mutta tuskin kokosi kliseisen noidantappajatiimin punanutuistaan ja niin edelleen. Kuten sankaristakin, on kaikista historiallisista hahmoista vaikea saada otetta, vaikka hahmoja käsitelläänkin varsin usein teoksen aikana.   

Hakiessaan dramatiikkaa hahmojen kohtaloista teos syyllistyy aivan liioiteltuun melodramaattisuuteen, ja yrittää pahimmillaan hakea katsojalta tunnevastetta hahmolle, joka parhaimmillaan esitellään jaksoa, paria ennen menehtymistään. Samoin jos kyseessä on paljon pohjustettu dramaattinen juonenkäänne, käyttävät tekijät banaaleja, yliampuvia kliseitä ja alleviivaten joka käänteessä kohtauksen ah niin suurta merkitystä. Varsinkin vääjäämättömässä loppuyhteenotossa on fantasiaelmentteineen, skenaarioineen niin paljon mautonta mahtipontisuutta, suurta melodraamaa, mahtavan onnellisen lopun petaamista ja armotonta mielikuvituksettomuutta, että se lipsahtaa tarkoituksettomasti koomisen puolelle.  

Historiallinen, toiminallinen, puhdas melodraama, jossa olisi ollut hyvin mahdollisuuksia eeppisyyteen, jos tekijät olisivat panostaneet teokseen enemmän kuin genren perusvaatimuksien verran. Mitäänsanomattomat hahmot, joista vain historiallisiin henkilöihin perustuvat sivuhahmot ovat aidosti mielenkiintoisia. Paljon mahdollisuuksia, niin vähän arvostelutähtiä. 

Kaksi tähteä.  

Hyvää Huonoa
  • + karttaseinämäiset selvennyspalikat
  • + juonen toteutus
  • + melodraamaa eeppisissä mittakaavoissa...
  • - juonen kuljetuksessa höyrylaivan mentäviä aukkoja
  • - hahmot
  • - ...mutta valitettavasti kovin halvalla.
Arvosana: **

Haluat ehkä takaisin teoslistaukseen tutustuttuasi tähän sivuun.

tätä sivustoa ylläpitää Anime- ja mangayhteisö Kupoli ry
tietoa - sivukartta - rekisteriseloste