Gankutsuou: The Count of Monte Cristo

Japanilainen animaatiostudio Gonzo on tunnettu ennen kaikkea erittäin näyttävästä tietokonegrafiikastaan. Studiolle on myös ominaista se, että se julkaisee tusinatason fanipalvelusarjoja televisioon useampia vuodessa ja harvakseltaan keskittyy päästämään syövereistään julkisuuteen todellisen animehelmen. Gonzon vuoden 2004 suurin panostus oli Gankutsuou, eli kotoisammin Monte Criston kreivi. Kysymykset käyvät - onnistuiko Gonzo taas kerran saamaan aikaan vuosikausia animeharrastajien muistoissa pysyvän mestariteoksen, ja mikä tärkeämpää, päätyikö studio sekoittamaan tavaramerkkimechojaan jopa klassiseen kirjallisuuteen?

Tärkein ero Alexandre Dumas'n alkuperäisen Comte de Monte Criston ja Gonzon Gankutsuoun (Gankutsuou eli "Luolien kuningas" on Monte Criston japanilainen nimi) välillä on tapahtumien ajankohta. Siinä missä Monte Cristo sijoittuu 1800-luvun alkupuolelle, tapahtuu Gankutsuou hiukan etäisemmässä tulevaisuudessa, missä ihmiskunta on levittäytynyt avaruuteen ja jopa päätynyt sotimaan muukalaissivilisaatiota vastaan. Nuori varakreivi Albert de Morcerf ja hänen ystävänsä Franz D'epinay ovat matkustaneet Lunaan, eli Maan kuuhun, viettämään sen legendaarista karnevaalia. Juhlahumun aikana Albert ystävystyy mystisen sini-ihoisen miehen kanssa, joka kutsuu itseään Monte Criston kreiviksi. Katsojille käy pian selväksi, että Kreivi on liikkeellä toteuttaakseen jonkin hyvin pitkään valmistellun ja pahaenteisen teon, eikä edes ole täysin inhimillinen - Albert sen sijaan naiivisti ystävystyy häneen ehdoitta ja kutsuu hänet luokseen Pariisiin.

Kuten alkuperäisen kirjankin, on Gankutsuoun tärkein teema kosto. Monte Criston kreivi esiintyy animesarjassa pysäyttämättömänä ja lähes yliluonnollisen lumoavana olemuksena, joka kylmästi ajaa eteenpäin valmistelemaansa suunnitelmaa hänelle tehtyjen vääryyksien maksamisesta takaisin nykyisille Pariisin suurille vallanpitäjille. Kreivin mikään suunnitelma ei tunnu pettävän, mikään hänen sanansa ei ole sanottu turhaan, ja hänen valtava omaisuutensa häikäisee sarjan hahmojen lisäksi myös katsojan silmät. Gonzo on onnistunut kreivin olemuksen toteutuksessa erinomaisesti, ja saanut aikaan yhden viimeisten vuosien ikimuistoisimmista piirroshahmoista.

Palvelushenkilö Beppo karnevaalihumussa sekä sini-ihoinen Monte Criston kreivi

Gankutsuou on hyvin raskaasti juoni- ja hahmopainotteinen sarja, ja siksi onkin onni, että molemmissa elementeissä on onnistuttu erinomaisesti. Teoksessa on rakastettavia ja uskottavia hahmoja enemmän kuin yleensä mahtuu kokonaiseen vuoteen animesarjoja, aina armottomasta mutta tyylikkäästä tuomari Monsieur de Villefortista palvelustyttöpoika Beppoon. Gonzolla on toki ollut apunaan Dumas'n luomat alkuperäiset kirjan hahmot, mutta myös persoonallisuuksien sovittaminen Gankutsuoun persoonalliseen tulevaisuuteen sekä hahmojen graafinen ulkoasu ovat erinomaisesti toteutettuja. Juoni puolestaan loikkaa kokonaan Monte Criston kreivin alkuosan yli ja aloittaa pisteestä, missä tapahtumat pääsevät varsinaisesti käyntiin - eli kun Kreivi palaa viimein takaisin Maahan ja toteuttamaan kostoaan. Ratkaisu on hyvä, joskin kutistaa animoitavan materiaalin määrää niin, että siitä aiheutuu sarjan puolivälin paikkeille ikävä katve juonenkehityksessä.

Vaikka suuri osa Gankutsuoun vetovoimasta tuleekin sen alkuperäismateriaalista ja materiaalin taitavasta sovituksesta, ei Gonzo ole tyytynyt pelkästään halpaan kirjan käännökseen animaatiosarjaksi - mitä erinomaisimman tarinan tueksi studio on nimittäin luonut täydellisen omaperäisen graafisen maailman, joka joko valloittaa katsojansa tai vieroittaa tämän pysyvästi haluista katsella koko sarjaa. Suuri osa Gankutsuoun tekstuureista on toteutettu Gonzon varta vasten sarjaa varten luomalla efektillä, jossa esimerkiksi hahmojen vaatteet ja hiukset pinnoitetaan aivan erillisellä tasaisella grafiikalla, joka ei paljoa liiku hahmojen mukaan. Kuvat ehkä antavat kaikkein eniten oikeutta tälle hienolle keksinnölle.

Albert ja Franz poseeraavat

Mielenkiintoisten tekstuurien lisäksi Gonzo on panostanut siihen animen osa-alueeseen, jonka se hallitsee lähes suvereenisti - 3D-grafiikkaan. Gankutsuoun avaruusalukset ja monet paikat ovat ihastuttavan loisteliaita kolmiulotteisia malleja, jotka sopivat sarjaan saumattomasti. Erityistä kiitosta ansaitsevat Kreivin äärettömältä tuntuvan omaisuuden mahdollistamat häikäisevän prameilevat lukaalit, joiden joukosta erityisesti mainittakoon Champs-Elyséen alle rakennettu kultaa hohkaava palatsi ja sitä ympäröivä maanalainen maailma aina omaa kultaista aurinkoaan myöten. Gankutsuoun ylilyödyt visuaaliset maisemat voivat ottaa jo heikompia silmiin, mutta niiden erinomaista designia ja sarjan onnistuneen omintakeista tyyliä ei voi kiistää.

Gankutsuoun huikeaa 3D-grafiikkaa Pariisin alta ja Lunan taivaalta

Yleisen graafisen ilmeen lisäksi sekä sarjan alku- että lopputeemat ansaitsevat kiitosta. Ne eroavat kuin yö ja päivä, vaikka molempien musiikit ovatkin ranskalaismusiikintekijä Jean-Jacques Burnelin luomuksia. Alkuteema, We Were Lovers, on sepianvärisen nostalagiansävytteinen videonpätkä ja luritus Kreivin menneisyydestä, kun taas lopputeema, You Won't See Me Coming on yltiöagressiivinen ja psykedeelisen väririkas pamaus joka antaa vain entisestään arvoa jokaiselle lukuisista sarjan jaksoja päättävistä cliffhangereista. Muu musiikki, osoittain mestari Burnelin ja osittain Kouji Kasamatsun säveltämä, on mielenkiintoinen sekotus klassista ja elektronista musiikkia ja vastaa täten erittäin hyvin sarjan tunnelmaa.

Gankutsuoun intro ja outro

En ole lukenut Comte de Monte Cristosta kuin lyhyitä palasia, joten en osaa sanoa, kuinka hyvin animesarja noudattaa kirjan juonta. En voi kuitenkaan uskoa, että kukaan kirjaansa rakastava lukija voisi tuohtua kovin pahasti Gonzon ottamista vapauksista. Alkuperäiset teemat vaikuttavat pysyvän sarjassa vahvoina ja ennen kaikkea Gankutsuoussa on hämmästyttävää vetovoimaa, joka tekee sarjan objektiivisesta arvioinnista tuskallisen hankalan kokemuksen. Voi mennä vuosikausia, ennen kuin animemaailmaan ilmestyy toinen yhtä upea ja omaperäinen taideteos.

Monttu Riston Reivi

Alexandre Dumas'n legendaarinen kirja vääristä syytöksistä, lojaaliudesta ja ystävyydestä, vapauden kaipuusta, kierouttavasta kostosta ja vapauttavasta vapaudesta. Tämä kirjallisuuden kuolettavan pitkäveteinen klassikko päätyi kaukoitään ja jalostui, valitettavasti, nipponilaisen animaatioteollisuuden tuotokseksi. Joka ei, Valmistajalle kiitos, ole lähdeteoksensa veroinen millään määrällä mitattuna. Eikä niin kuolettavan tylsäkään.

Kirjan perusidea kipataan Napoleon ykkösen hallituskausien välisestä maailmanajasta kaukaiseen ja hämärään tulevaisuuteen, vuoteen viisituhatta ja risat asti. Tässä oudossa, äärimmäisen vanhakantaisesti tyylitellyssä futuristisessa kevytscifimaailmassa elelee eräs Edmond Dantès. Eddie on tähtilaiva Pharaonin perämies ja sotkeutuu vihamiestensä lavastamana asioihin, jotka ovat hänelle liian isoja. Niinpä hänet tuomitaan vankeuteen, josta hän palaa paljon myöhemmin katkeroituneena ja rikkaana ”avaruushaltiana” kostamaan niille, jotka ovat häntä vastaan rikkoneet. Tämän petoksen ansiosta vallankahvaan päässeet perheet de Morcerfit, Villefort't ja Danglars't tulevat pian kokemaan vanhan koston tarjoiluehdotuksen - kylmänä.

Ensimmäinen erotus futuristisen vanhoillisen maailmansa lisäksi on, että "Ganku" alkaa kirjan loppupuolelta. Monet kirjan kohtauksista on säilytetty mutta muokattu animaation tekijöiden toimesta sarjan henkeen sopivammaksi, kuten esimerkiksi yhdistämällä useita toisiinsa liittyviä tekijöitä pitääkseen kirjan juonen animoitavan teoksen rajoissa. Tämän lisäksi monia kirjaan sisällytettyjä näennäisesti toisiinsa yhdistämättömiä juonikaaria on karsittu pois. Vaikka näin onkin tehty, onnistuu tämä animoitu teos säilyttämään jonkin verran kirjan henkeä. Lisäksi jotkut henkilöhahmot, jotka kirjassa saavat oman tärkeän roolinsa, ovat usein kokeneet Gankussa inflaatiota tärkeytensä suhteen ja tulleet alistetuiksi vain nimettyjen statistien luokkaan.

Suurin osa edellämainituista eroista lähdeteokseen selittyy sillä, että ns. ”ankkurihahmo” on muuttettu Eddiestä hänen vihollisperheensä vesaan, varakreivi Albert de Morcefiin. Siten vicomte de Morcefin hahmo itsessään kokee varsin tyypillisen kasvutarinan naiivista, sinisilmäisestä, etuoikeutetusta, itsekeskeisestä ja emotionaalisesta pojasta perheensä salaisuudet tunnustaneeksi ja elämänsä peruskäsitykset täysin muuttaneeksi, kohtalonsa tapaavaksi nuoreksi emotionaaliseksi mieheksi. Niin ystävyyden, rakkauden kuin niidenkin toimien kanssa, joihin ihmiset hänen ympärillään venyvät säilyttääkseen vaalimansa fasaadit. Fasaadit, jotka peittävät, millaisia he ovat joskus olleet tai ovat edelleen. Ja ilman Alexandren pohjatyötä varakreivi de Morceftin kasvutarina ei juuri eroaisi lukuisista klassisella ”vaikeuksien kautta voittoon tai ainakin onneen ”- henkilöpersoonaa jalostavista teoksista, joita mediateollisuus pukkaa esille lukuisissa eri muodoissa. Siksi tekijät ovatkin antaneet Eddien ja Albertin väliselle henkilökemialle paljon aikaa, jolloin kreivin pelottavasta hahmosta muodostuu jonkinlainen paha mentori Albertille.

Ankkurihenkilön muuttuessa pois Edmond Dantèsista muuttuu tietekin tämän hahmo. Kirjassa myönteiseen, osaaottavaan ja ymmärtäväiseenkin sävyyn kuvattu kostoretki korruptoituneita vääryyden avulla mammonan ja valtansa saaneita uusaatelisia vastaan muuttuu miltei suoraksi hyökkäykseksi sarjassa esiteltäviä sympaattisia nuoria henkilöhahmoja vastaan. Siten voisi sanoa kreivin muuttuvan monitahoisemmaksi, mutta vain hieman, sillä jo lähdeteoksessa Eddien hahmo on erittäin monitahoinen. Joten suoraan sanoen Gankun tekijät tuovat kreiviin vain uuden pahan lähettiläs -näkökulman. Mikä perusteleekin sen, miksi kreivi tässä teoksessa käyttäytyy kuin erään kuuluisan manga- ja animaatiosarjojen eräs vertaimevä kreivi. Tämä vertaus on varsin toimiva, sillä sarjan tekijät ovat päättäneet ottaa mukaan teokseensa yliluonnollisia asioita, varsinkin kreivin suhteen.

Mentorinsa pyörityksessä nuoriherra de Morcefin hahmo kokee kovia ja itkee paljon, ja vaikka tekijät alleviivaavatkin tämän kehitystä suuresti, katsoja ei havaitse juuri minkäänlaista luontevaa kehitystä tämän hahmossa. Jokaiselle nimetylle hahmolle on kopioitu henkilöllisyys Alexandren kirjasta, mikä tuokin paksuutta henkilöhahmoihin, jotta katsoja voisi ymmärtää henkilöitä paremmin. Kuitenkin hahmot jäävät etäisiksi juonielementeiksi, oudoiksi omassa oudossa maailmassaan. Studion innostus mechoihin näkyy tässäkin teoksessa, sarjan outrossa ja valitettavasti myös sarjan juonikaaren loppupuolella. Mechat ovat pahaksi tässä tarinassa, ne ovat vain halpoja juonitekijöitä joiden kautta päästään prassailemaan Gankun hienolla visuaalisuudella. Ja vaikka sarjan maailmanmiljöö ei olekaan realistisimmasta ja järkevimmästä päästä, eivät nuo tyylitellyiltä keskiaikaisilta haarniskoilta korkokengissä näyttävät metallipökkelöt sovi siihen. Eivät myöskään mehcojen keskinäiset miekkamätöt, joissa luonnollisesti käydään läpi kaikki klassiset animetyylisen kaksintaistelun rituaalit. Myös yliluonnollinen selitys kreiville ontuu, miksi kiljoona vuotta vankilassa lojunut olento yllättäen valitsee tulevan kreivimme uudeksi ruumiikseen? Ja miten tuo yhdistelmä pääsee pakenemaan syvänavaruuden vankeinhoitolaitoksesta, ja jos pystyy niin miksei ’mies naamiossa’ ole tehnyt tuota aikaisemmin ja paljon muita selittämättömiä tekijöitä. Luultavasti ”inhimillinen” kreivi Dumas'n kirjasta meni tekijöiden mielestä juonenkehitystaitoineen liian ”ylimaalliseksi”, ilman ”ylimaallista” apua, joka näppärästi selittää Dantèsin kyvyt juonitella?

Monimutkainen juoni etenee mainiosti antaen hahmoille ja kreivin elämää suuremmille manipulaatioille aikaa kehittyä, kunnes ne saavuttavat päätöksensä. Ja henkilöhahmojahan riittää: Albertin lisäksi sarjassamme esiintyy hänen hyvä ystävänsä Franz d’Epinay ja perheensä kenraali Fernand ja rouva Mercédès de Morcerf. Tutustumme myös sankarimme Albertin kihlattuun Eugéniehen saaden samalla kunnian tavata neidon vanhemmat, paroni ja paronitar Danglars'n. Tähän yläluokkaiseen ja erittäin arvostettuun seurapiiriin kuuluu myös näiden arvostettujen perheiden hyvä ystävä, kuninkaallinen prokuraattori Gérard de Villefort kieroutuneine uusperheineen. Kukin edellä mainituista ja -mainitsemattomista hahmoista saavat oman aikansa ja kehityskaarensa sarjan aikana. Siten juonen käymistila sarjan keskivaiheilla on vain hyväksi, sillä se pohjustaa tehokkaasti tulevia suuria sekä varsin yltiöemotionaalisia käänteitä. Vaikka perusjuonikertomus onkin klassinen, nipponien suosima, kasvutarina on vedetty yhden varsin suositun ja monimutkaisen kirjan päälle. Gankun loppu on tietenkin huomattavasti erilainen verrattuna Dumas'n teokseen, mutta siinäkin kostaja saa lopulta vapautuksensa koston taakasta ja kirjasta poiketen onnistuu tuhoamaan jokaisen vastustajansa miltei ilman armoa.

Äänimatto on monipuolinen, modernista musiikista aina klassisen musiikin helmiin, eikä tietenkään ääninäyttelyssä ole juurikaan pahaa sanottavaa.

Ganku on erittäin kaunis katsella, miltei kaikkialle kuvaan sirotellut visuaaliset tehokeinot ryöppyävät verkkokalvoille. Visuaalisesti suunnattoman mahtavan kreivin palatsi ja sen keinotekoisen taivaan aurinkokellokoneistot Pariisin alla, mutta ne kehutut photoshoppielementit henkilöhahmojen vaatteissa, hiuksissa tai muissa objekteissa jakavat mielipiteeni. Joissakin kohtauksissa nämä visuaaliset shoppailut ovat vain turhaa kikkailua, ne kohoavat liiallisesti staattisista, tarkoituksella epäteräviksi jätetyistä taustoista ollen häiriötekijöitä. Toisaalta joissakin kohtauksissa shoppailut sopeutuvat varsin mainiosti ympäröivään miljööhön tehostaen jopa kohtauksien tunnevastetta. Samoin tehokeinojen tarkoituksellinen käyttämättömyys alleviivaavat yhteiskunnan tasoeroja rikkaiden kartanoiden loiston ja köyhempien olentojen väriköyhyyden välillä.

Monttu Herkon Herttuan Disco Reivi:
Citikkakuskina huomioin paljon vanhempia eri vuosikymmenien ja vuosisatojenkin Citroën-malleja. Ei ihme, onhan Citroën panostanut autojen muotokieleen ja muotoiluun pitkään kunniakkaan historiansa aikana. Varsinkin Citroën DS on näemmä vuonna 5000 ja risat santarmien sekä incognitojen kenraalien suosiossa. Citroën DS, Déesse, kuten harrastajat tätä jumalaista laatuautoa kutsuvat, on hyvin pitkäikäinen malli Sitikan tuotannossa. DS:ssiä valmistettiin vuodesta 1955 aina vuoteen 1975 asti. Yli miljoona tuotettua ylellistä ranskalaista taikamattoa vuosikymmenten ajoilta tunnetaan edistyksellisyydestään niin muotoilun kuin autoissa käytettyjen uusien teknologioidenkaan suhteen. Onhan DS sijoittunut kolmanneksi "vuosisadan autot" listalla! Vuonna viisituhatta ja risat näennäisen modernin Pariisin kaduilla santarmit ja incognitona kulkevien kenraalissimojen suosiossa on ajoneuvo, joka muistuttaa suuresti Sitikka DS:n amerikantuotantomallia vuodelta 1969 - soixante-neuf vink vink, you know whatta i mean.

Ganku - Finlande: quatre points = Finland: four points!