Gasaraki

Valta, vallattomuus ja vallanhimo. Ne hyvät, miellyttävät tavoitteet jotka pyhittävät ja kultaavat kaikki ne keinot, kaikki ne uhraukset ja kaikki ne kärsimykset ja vahingot jotka syntyvät pyrittäessä kristallin ja kullankimaltelevaan tavoitteeseen. Vaihtoehtoisesta lähimenneisyydestämme löytyy talouskasvun pöhöttämä sekä sosiaalisten ongelmien mustaama Japanin valtio. Ikikaikaisen maagisuvun omistama, mahtava Gowa suuryhtiö omaa jumalannin rippeitä, joiden avulla he ovat tuottaneet kaksijalkaisia pystyasentoisia koneita. Koneita, joiden suorituskyky ylittää konventionaalisten maataistelulaitteiden suorituskyvyn. Koneita, joita mielestään oikeamieliset voivat käyttää poliittisten valtapeliensä pelinappuloina. Pelissä, johon sotkeutuu maailman mahtavin ja voimakkain valtio Amerikan Yhdysvallat sekä suuri ja salaperäinen Symbol-järjestö. Salaperäinen ja mahtava Symbol-järjestö omaa myöskin oman versionsa samasta salaperäisestä ulottuvuuksien takaa saapuneesta teknologiasta kuin Gowan maagisukukin. Salaliitto Japanin kansallisen voiman ja kunnian palauttamiseksi kietoutuu Gowan ja Symbolin kautta joksikin maagisemmaksi vallantavoitteluksi. Se etenee maallisten ja mundaanien taloudellispoliittisten maailmanlaajuisten suunnitelmien kanssa klimaksiin jossa maailman mahtavimman valtion talous ja koko ihmiskunnan itsemääräämisoikeus on vaakalaudalla. Jumalannin absoluuttisen vallan hienostuneen sykkeen samalla kutkutellessa vallanhimoista Gowan suvun uutta päämiestä.

Yuushiro Gowa, mahtavan Gowan suvun vesa, on määrätty toimimaan vallanahneuden välikappaleena. Hän omaa erikoiskykyjä, kykyjä jotka avaavat mahdollisuuksia saavuttaa jumalallisen absoluuttinen valta. Nuoriherra Gowaa käytetään laajamittaisesti hyväksi perheensä toimesta, edes kuolema ei ole häntä pelastavan absoluuttisen vallan nektarin juovuttamien tahojen kynsistä. Kuolema vain uudisti hänet käyttökelpoisemmaksi työkaluksi jonka avulla hänen isoveljensä toivoo lopulta saavuttaman toisessa ulottuvuudessa muhivan jumalannin. Nuoriherra Gowan henkinen herääminen on yksi sarjan teemoista. Maagin mystinen polku itsensä tiedostamiseen on toteutettu kitkattomasti, mystikon mitäänsanomattoman ja ohuen persoonan ehdoilla. Miharu taas on hänkin nuoriherra Gowan kaltainen työkalu, palvellen kansainvälistä ja mahtavaa Symbol-organisaatiota. Toisin kuin nuoriherra Gowan kohdalla, Miharun lähin käskynhaltija tuntee jonkinlaista surkeutta ja katumusta käyttäessään kasvottoman auktoriteetin äänen määräyksistä tätä nuorta naista työkaluna. Maagi Miharu on hahmona etäinen, nuoriherra Gowaa hiljaisempi ja syvempi hahmo.

Sopinee miettiä, onko Nuoriherra Gowan ja Miharun hahmot luotu tarkoituksellisesti ohueksi heidän edustaessaan käytännössä kasvottomien, heitä suurempien tahojen sätkynukkeja - vai ovatko päähenkilöhahmojen ennalta-arvattavat tefloniset persoonat sittenkin huonon käsikirjoittajaryhmän aivomyrskyn tulosta.

On huomattava että yliluonnollisista elementeistä huolimatta Gasaraki on varsin realistinen juoneltaan ja maailmankuvaukseltaan. Japanin taloudellinen hyökkäys maailman mahtavinta valtiota vastaan on kutkuttava ajatus, varsinkin kun maailman mahtavin sotilasmahti ei kaikesta huolimatta saa estettyä ulkomaalaisomistuksessa olevien omaisuuksien nesteyttämistä maailmanmarkkinoiden kustannuksella. Monimutkaisiin japanilaisen kulttuurin yhteiskunnan aspekteihin, kuten samurai-oppeihin, kunniaan ja suvun sisäiseen tiukkaan hierarkiaan rakentuvat juonen säikeet. Eikä katsoja voi olla havaitsematta lievää maailmansota kahden tappion hyvityspyrkimystäkään, mutta tämä ajatus voi olla vain länsimaisen ajattelutavan luomaa harhaa. Juonesta jää hyvä maku suuhun, vaikka ensikatsomalta on hankalaa ymmärtää varsinkin taloudellisia ja poliittisia tekijöitä. Kaikesta huolimatta juoni onnistuu omaamaan klassisia klisheitä joita käytetään hyväksi varsin mehukkaalla tavalla. Mutta ei ennenäkemättömästi, vaikkakin poliittisen juonen huipentuminen on tehty varsin näppärästi, osoittaen mihin inhimillisyys pystyy.

Kaikesta huolimatta toteutuksessa mättää jokin. Sivuhahmot ovat hahmoina yksiulotteisia eikä kaikkia klisheitä käytetä mehukkaasti, vaan ne läväytetään katsojien silmille sellaisenaan. Loppu, kammottavasti arvoisan arvostelijamme mieleen hiipivät yhtymäkohdat mechagenren taittaneeseen teokseen. Yhtymäkohdat ovat joko hyväntahtoista lainausta taiteteokseen tai raakaa lainaamista, arvon arvostelijamme suhtautuu näihin varauksella. Onneksi sarja ei tyydy seuraamaan jättiläisenkelien jalanjäljissä liikaa joten yhtymäkohdat ovat ohitettavissa jonkinlaisena nykygenren pakkopullana ja toimivan markkinaraon täyttämisenä - ottaen varsinkin huomioon sarjan vanhuuden sekä ilmestymisen muutaman vuoden sisällä genren taitekohdasta. Tekijöiden kunniaksi on sanottava että he ovat osanneet hallita yliluonnollisen ja mundaanin tarinan juonilinjat, eivätkä yrittäneetkään huipentaa taloudellispoliittista kamppailua samaan aikaan yliluonnollisen juonen kanssa. Kumpikin juoniosio huipentuu omassa jaksossaan, antaen siten tilaa saattaa molemmat kunnolla päätökseen sarjan rajoissa.

Animaatio on pelottavan yksinkertaista, luultavaa on että tekijät ovat säästäneet juuri animaatiossa. Hahmot ovat usein kovin pelkistettyjä - joissakin kohtauksissa ärsyttävän liikaakin - sekä jotkin kohtaukset vaikuttavat kovin suttuisille. Koneiden animaatio on hienoa, varsinkin sotilaallisen pelkistettyjen taktisten panssaripukujen. Halpa animaatio ei tarjoa juurikaan silmänruokaa, tartuttaen arvon arvostelijan jonkinlaisella vastenmielisyydellä epätäydellistä taidetta kohtaan.

Musiikista ei ole suuresti huonoa sanottavaa. Tusinatoimintaa, mikä silloin tällöin käytettynä jää arvon arvostelijaltamme usein huomaamatta, sopien siten tilanteeseen missä tätä modernilista musiikkiraitaa ikinä käytetäänkään. Intron englantia nipponilaisittain vääntävän naissolistin teos, jonka sanoista en saa selvää, konemusiikin katkaisee lyhyt kakofooninen ja yllättävän eksoottinen, no, – musiikkiteatterin, - kappale tulee sarjan aikana tutuksi - maaginen soitanta ja jollotus. Outro on viehättävä, instrumentaalien säestämässä nipponinkielinen naissolisti esittää, yksinkertaisen ja heleän laulannan.

Haluaisin antaa enemmänkin pisteitä, mutta, taiteen huonous ja klisheiset käänteet, eivät tähän toimeen innosta. Gasarakin on pisteidensä arvoinen, keskinkertainen teos.

Tupakoivan miehen hämärä nurkkaus:
Valta ja vallan kaipuu vallattomilla. Haluja muuttaa ympäristöä paremmaksi kuin se onkaan. Hyviä aikomuksia. Hah, kuten irlantilaiset asian kiteyttävät - "tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla". Eikä salaliittolaiset ja salaseuramme tässä sarjassa senkään parempia ole. Luovuutta osoittaa hyökätä suunnattoman mahdin kimppuun, käyttäen hyväkseen sen heikointa osiota. Taloutta, mikä rakentuu voimakkaiden sisämarkkinoiden ja mahtivaltion kansallisvaluutan määräävän maailmanpoliittisen aseman varaan. Taloutta, missä kaikki vaikuttaa kaikkeen, valon nopeudella rahasummien siirtyessä tietokoneen muistista toiseen. Luovaa on iskeä talousmahdin akilleenkantapäähän ja hyvin tietää tekojensa syöksevän maailmantalouden nopeaan alamäkeen ja lamaan. Keino siis, jota kukaan itseään kunnioittava suurliikemies tai pankki ei koskaan tekisi. Ehkäpä taloudellinen itsemurha, on japanilaiseen ajattelutapaan sopiva… Varsinkin, jos siitä on palkkiona SuurJapanin uudelleennousu. Kauan eläköön Keisari, joka ei tiennyt WW2:n tapahtumista yhtään mitään!