Ginga eiyuu densetsu

Kaukaisessa tulevaisuudessa mahtava totalitaarinen Galaktinen Imperiumi on taistellut kapinallista, demokraattista Vapaiden Planeettojen Allianssia vastaan jo vuosisatoja. Mahtavat avaruuslaivastot kohtaavat laajoilla tähtitarhojen taistelukentillä, käyden eeppisiin laajamittaisiin taisteluihin joista vain voittajat palaavat kotiin, hävinneiden jäädessä ikuisuuksiksi tähtien taistelukentille, kuolleina kuin kylmä tähtienvälinen avaruus. Legend of Galactic Heroes, on eeppinen ja legendaarinen sci-fi eepos. Yli sata jaksoa, kolme elokuvaa. Arvioinkin Galaktiset sankarit kokonaisuutena.

Teoksen juoni on pitkä, mahduttaen mukaan päähahmojen lisäksi kimpan sivuhahmojakin. Näitä varsin hillitysti poistetaan ja tuodaan lisää sarjan kuluessa. Eeppisen pääjuonen lisäksi sarjaan mahtuu kimppa erimittaisia sivujuonia, joita rakennetaan sivuhahmojen ja tapahtumien ympärille. Kirkasotsaiset sankarit, Yang Wen-li sekä hänen Galaktisen Imperiumin kollegansa Reinhard Von Müsel, ovat sarjan keskushenkilöt.

Heistä Yang Wen-li:n hahmo vaikuttaa aidosti omalaatuiselta, loppuun asti mietityltä päähenkilöltä. Demokraattisen kyvyttömyyden kahlitsema, vastentahtoisesti sankariksi ja sotajohtajaksi päätyvä Wen-li onkin edellä mainittujen ja monien muiden ongelmiensa parissa varsin inhimillinen. Mies, joka liittyi armeijaan vain kustantaakseen tulevat historianopintonsa. Hänen arkkivihollisensa, Von Müselin kohdalla tulee jo pian selväksi hahmon olevan mahtavalla tulevaisuudella siunattu heeros. Legendaarinen universuminvalloittaja, joka ei pakoile vastuuta ja tulevaisuuttaan. Ja jonka historiaa tunteva katsoja havaitseekin olevan tulevaisuuden klooni eräästä toisesta nuoresta maailmanvalloittajasta, joka teki Makedoniasta maailmanvallan aikanaan.

Luonnollisesti sarja punoutuu päähenkilöiden edesottamuksiin, kamppailussa niin ulkoista kuin sisäistä uhkaa vastaan. Eeppiselle avaruusoopperalle tyypilliseen tapaan vain keskushenkilöiden henkilökehitykseen on panostettu. Muut hahmot toimivat pääasiallisesti tapahtumien edistäjän roolissa, ollen juonenkäänteiden mahdollistajana, mutta jääden päähenkilöiden taustaksi, tarinankerronnalliseksi kaikupohjaksi. Galaktiset sankarit syyllistyvät surutta tähän, mutta jokaiselle vähänkin merkittävässä osassa olevalle sivuhahmolle on luotu tarpeeksi hahmosyvyyttä jotta nämä olisivat inhimillisiä ja ymmärrettäviä. Monet taustahahmot käyvätkin läpi hahmokehityksen, mikä johtaa lopulta uudistuneeseen päähenkilökaartiin, koska LogH tulee kohtelemaan sankareitaan tarvittaessa kovakouraisesti. Nämä henkilöiden poistumiset tullaan alleviivaamaan ehkä hieman ärsyttävästi draaman senhetkisinä huipentumisina, mutta ymmärrettävästi - onhan kyseessä avaruuseeppinen saaga. Monia hahmoja kuitenkin käytetään häpeilemättä hyväksi Von Müselin ja varsinkin Yang Wen-lin nerouden pönkittämiseksi, välillä hieman hahmojen persoonallisuutta vastaan sotien. Tämä säännöllisesti tapahtuva pönkitys on katsojan kannalta turhauduttavaa hahmonrakennusta koska katsojalle on muutenkin selvää Wen-lin ja Von Müselin ylivertaisuus.

Katsomani elokuvat tuotanto sekä julkaisujärjestyksessä, My Conquest is the Sea of Stars ja Overture to a New War, liittyvät varsin saumatta sarjan jatkumoon. Sea of Starsin tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen sarjan juonikaaren alkamista. Overturen käsittäessä osaltaan muutaman ensimmäisen sarjan jakson. Varsinkin Overturessa esitellään muutama hahmo sekä pohjustetaan tulevia juonenkäänteitä, joiden tunteminen on paikallaan sarjan saapuessa toiselle kaudelleen.

Animaatio ja taide ovat teoksessa pääasiallisesti hyvän keskitason kahdeksankymmentä- yhdeksänkymmentäluvun piirtotyylillä toteutettua läpi saagan. Taiteessa tapahtuukin vain vähäisiä muutoksia saagan historian läpi. Taustat ovat yksinkertaisia, ovathan suurin osa tapahtumapaikoista avaruusaluksien sisällä, taide-elementtejä kierrätetään häpeilemättä. Mikä hieman ärsyttää tarkkaavaisempaa katsojaa, hänen havaitessaan Allianssin risteilijän tuhoutuvan samalla tavalla jo herratie kuinka monetta kertaa. Luultavasti myös tuotantokustannussyistä planeetoilla tapahtuvien kohtauksien taustat ovat yksinkertaisia. Arvostelumateriaalin kuvanlaadullisten rajoitteiden tähden en ole etsinyt taidevirheitä.

Ääninäyttelystä ei ole pahaa sanottavaa. Galaktiset sankarit pitävätkin yllä jonkinlaista ennätystä ääninäyttelijöiden määrässä, joten on selvää että jokainen hahmo omaa omansa. Sarja onkin siten jonkinlainen "Kuka kukin on" -listaus aikakautensa ääninäyttelijöistä.

Musiikkina sarjassa on enimmäkseen katkelmia klassisen musiikin mestarien teoksista. Mozartia, Wagneria ja muidenkin kuolemattomien mestarien kappaleita tai niiden osia on käytetty tehokkaasti taustamusiikkina. Mestarien kuolemattomat teokset lipuvat tapahtumien taustalla, mahtipontisesti, viekoittelevasti, surullisesti, aivan kuin kohtauksiin tehtyinä. Ne tekevät jo pelkällä audiollisella olemassaolollaan kohtauksesta mestarillisen, nautittavan, syvän sekä eeppisen. Eeppistä, legendaarista sci-fi eeposta, mahtiteosta ei voi kuvitella ilman klassista taustamusiikkia. Jokaisen tuotantokauden introt ovat naissolistein toteutettuja teemallisesti samanlaisia, musiikillisesti voimakkaita, hempeäsanoituksellisia spektaakkeliyritelmiä joissa on onnistuttu pääosin mainiosti, paitsi viimeisen kauden introssa jonka solistit ääntävät englantia huonommin kuin Räikkösen Kimi. Outrot ovat vuorostaan vähemmän spektaakkelimaisempia, pääosin miesten japaniksi loilottamia kevyempiä kappaleita.

Musiikin suhteen elokuvatkin noudattelevat sarjan tapoja painottuen klassiseen musiikkiin, omaten kuitenkin alku- ja loppumusiikkiensa suhteen sarjaa tasaisemman laadun.

Sarja viihdyttää, juonirakenteessa on tarpeeksi yllättäviä käänteitä ja tekijöitä, jotta vireystila pidetään yllä. Jokainen jakso edistää pääjuonta eikä laajamittaista tyhjäkäyntiä ole havaittavissa.

Vaikkakin joidenkin sivujuonien toteutus jää vain tulevien suurjuoneen vaikuttavien juonielementtien esittelyksi, ovat ne kaikessa ehkäpä keskinkertaisuuksissaan tärkeitä osioita. Jo edellä mainittu sivuhahmojen suulla tehty päähahmojen jalustalle nosto, varsinkin Von Müselin hahmon kohtalon pitkälti tapahtuva etukäteisennakointi sekä joidenkin sivuhahmojen yksipuolisten arvojen avulla tehty hahmotus ovat virheitä. Virheitä joihin on ehkäpä syyllistyttävä eeppisyyden nimissä, kun annetaan elämää suurempiin kohtaloihin tuomittujen päähenkilöiden loistaa. Mikä on tietenkin hyvä asia. Onhan LogH omanlaisensa suuri merkkipaalu animaatiohistoriassa, ja sen universumi tulee kestämään uudelleenkatselut.

Nojatuoliamiraali HampuusiMarkiisi Jaecob Raesannen Von Hengsthallen nurkka:
Ooo ja oooh! Arvon Hampuusimarkiisinne on ekstaasissa. Sarja pitää sisällään, oi, pitää sisällään kahden superasein varustetun avaruusaseman taistelun. Aivan selvä analogia tähtiensotien kuolontähdille, voi, voi, visuaalisesti hieman olematon mutta ajatuksena mielenräjäyttävä yhteenotto. Mieletön, selvä, mahtava, voi miten nykyteknologialla tuosta saisi mielen sisäänpäinräjäyttävän laajentava kokemus. Ja vieläpä ilman laittomia nautintoaineita!

Strategis-, taktisesti sarja noudattelee aikakauden, jolloin miehet olivat rautaa ja laivat puuta taktiikoita. Liikkuvissa vallimuodostelmissa olevat laivastot, moukarointi täyslaidallisilla kunnes vihollista ei enää ole, uniformut ja Keisarillinen Preussi avaruudessa.