Glass no kamen

Glass no Kamen on kiistatta maailman kaikkien aikojen menestyksekkäin shoujomanga. Yli viidelläkymmenenellä osallaan se kuuluu myös historian pisimpiin, ellei peräti ole niistä pisin, koskaan julkaistuihin shoujosarjoihin. GnK on myös eräs maailman rakastetuimmista mangasarjoista, saaga, jonka kiehtovuus ei näytä katoavan koskaan. Manga on käännetty lukuisille kielille kuten Aasiassa esim. kiinaksi ja indoneesiksi, ja Euroopassa italiaksi.

GnK:n historia ulottuu jo lähes kolmenkymmenen vuoden päähän, seitsemänkymmentäluvun loppupuolelle, jolloin julkaistiin ensimmäinen tankoubon. Vuonna 1984 joku sai neronleimauksen tehdä mangasta myös animeversio - tällöin mangaa oli julkaistu yksitoista tankoubonia - joten anime kattaa tarinan näiden yhdentoista tankoubonin ajalta, tosin hieman muunnettuna.

Tarinan päähenkilö on 13-vuotias Maya Kitajima joka asuu äitinsä kanssa kiinalaisravintola Manpuku Kenin yläkerrassa. Tuossa ravintolassa he myös molemmat ovat töissä - Maya toimii lähettinä ja äiti toimii tarjoilijattarena. Maya ei ole erityisen kaunis tai älykäs, mutta hänellä on suuri intohimo: hän rakastaa yli kaiken teatteria, elokuvia ja yleensäkin näyttelemistä. Tarina alkaa, kun Maya eräänä päivänä tilausta viedessään huomaa mainosjulisteen Tsubaki Hime-nimisestä näytelmästä, jonka hän haluaa palavasti nähdä, mutta lippu maksaa aivan liikaa. Sugikolla, Manpuku Kenin pitäjän tyttärellä olisi kuitenkin lippu ko. esitykseen, ja Maya saa sen jos hän suostuu erääseen haasteeseen ja onnistuu siinä: hänen täytyy vuoden vilkkaimpana iltana, uutena vuotena, tehdä keskiyöhön mennessä 140 nuudelitoimitusta. Maya ottaa haasteen vastaan ja onnistuukin, mutta lippua luovuttaessaan Sugiko silkkaa pahanilkisyyttään heittää lipun tuulen mukana mereen; Maya hyppää perään, niin palavasti hän haluaa Tsubaki Himen nähdä. Maya saa kuin saakin lipun, ja hänen uhraavaisuutensa ei jää huomiotta...

Maya menee luonnollisestikin katsomaan esityksen, ja lumoutuu siitä täysin; hän istuu teatterissa vielä pitkän aikaa vaikka esitys on loppunut jo ajat sitten. Tullessaan viimein teatterista näkee Maya Ondaine-teatterin julisteen jossa haetaan näyttelijöitä. Kaikkea tätä seuraa taustalta entinen näyttelijä, nykyinen oman näytelmäkoulunsa johtajatar Chigusa Tsukikage, joka on pitänyt Mayaa silmällä siitä asti kun näki tämän hyppäävän mereen lipun perässä. Tsukikage näkee Mayassa uskomattoman potentiaalin, eikä halua jättää tilaisuutta käyttämättä, ja keksiikin suunnitelman Mayan tapaamiseksi jälleen. Hieman myöhemmin Maya menee Ondine-teatterille, mutta saa tietää, että opiskelu näytelmäkoulussa on hyvin kallista, joten murtuneena tästä Maya lähtee pois. Lähtiessään Maya kuulee joidenkin näyttelevän, ja meneekin salakuuntelemaan -ja katsomaan, kun Ondinen ryhmä harjoittelee pantomiimiä. Tuohon ryhmään kuuluu myös Mayan tuleva "ikuisen kilpailija" Ayumi Himekawan (seiyuu: Minori Matsushima), kuuluisan näyttelijättären, Utako Himekawan tytär. Maya tapaa myös ensimmäsitä kertaa Metropolitan Entertainmentin johtajan, Masumi Hayamin (seiyuu: Nachi Nozawa), joka pelastaa Mayan koirien hyökkäykseltä kun ne tulevat ahdistamaan Mayaa. Viimein Maya lähtee kotiin ja hieman myöhemmin hänen äitinsä tulee kertomaan tilauksesta jonka Mayan pitää toimittaa erääseen valtavaan kartanoon. Tämä kartano on Tsukigaken, ja näin hän toteuttaa juonensa Mayan näkemiseksi jälleen. Maya saapuu kartanolle ja Tsukikage heittää hänelle vaatimuksen: Mayan täytyy siitä paikasta esittää Tsubaki Hime! Keskellä esitystä kartanoon saapuvat myös Hayami ja ohjaaja Onodera (seiyuu Yuzuru Fujimoto), jotka myös kiinnostuvat Mayan esityksestä. He eivät suinkaan tule millekään tervehdyskäynnille, sillä Hayamin tarkoituksena on ostaa Tsukikagelta oikeudet legendaariseen Kurenai Tennyou-näytelmään, jossa Tsukikage näytteli kauan aikaa sitten ja jolla on siihen yksinoikeus. Tsukikage ei halua mistään hinnasta antaa oikeuksia Hayamille sillä hänen mielestään kukaan ei ole tarpeeksi hyvä näyttelemään Kurenai Tennyouta. Joka tapauksessa, Maya esittää koko kolmtuntisen Tsubaki Himen, mutta ei kovin taitavasti, ainakaan Onoderan mielestä joka alkaa haukkua Mayaa Tsukikagelle, mutta hämmästyy valtavasti kun Tsukikage kertoo että Maya on nähnyt Tsubaki Himen vain kerran ja muistaa siitä silti joka ainoan vuorosanan!

Hieman myöhemmin Tsukikage ja Maya ovat yksin ja Maya ilmaisee selkeästi haluavansa tulla näyttelijäksi. Tsukikage innostuu tästä ja vie Mayan omalle Tsukikage-teatterilleen. Tsukikage hyväksyy Mayan teatteriinsa ja näin Mayan pitkä taival näyttelemisen raa'assa maailmassa alkaa. Tsukikage-teatterin ensimmäinen näytelmä on Little Women eli Pikku naisia, johon Maya saa perheen nuorimman tyttären, vaikeasti sairaan Bethin roolin. Hienon näyttelijäsuorituksensa ansiosta Maya saa myös itselleen ensimmäisen faninsa, jolla on tapana rohkaista Mayaa purppuraruusuilla. Maya ilostuu tästä kovin ja lupaa aina tehdä parhaansa että tämä hänen faninsa ei joutuisi pettymään. Kuinka ollakaan, tämä Murasaki no Bara no Hito (kuten Maya häntä kutsuu), eli Mr. Purple Rose on Masumi Hayami, joka sekä "vihaa" että rakastaa Mayaa! Julkisuudessa Hayami nimittäin loukkaa Mayaa useita kertoja, mutta Murasaki no Bara no Hiton roolissa kannustaa häntä aina kun jotain pahempia vaikeuksia sattuu. Hayamin täytyy toimia näin, sillä häntä painostetaan saamaan Kurenai Tennyoun oikeudet hintaan mihin tahansa, joten ei sovi että Hayami veljeilee "pahimman vihollisensa" Tsukikagen suojatin kanssa. Tämä Hayamin kaksoisrooli on niin verrattoman upea idea ja hienosti toteutettu, että ilman sitä arvosanasta saisi napata kolme, ehkä jopa neljäkin pykälää alemmaksi.

Kuten sanottu, pahempia vaikeuksia ilmenee eikä Tsukikage-teatterilla ole oikeastaan koskaan "hyvin pullat uunissa". Onodera kumppaneineen nimittäin yrittää hankaloittaa Tsukikage-teatterin oloa kaikin keinoin, sillä se on noussut Ondine-teatterin suurimmaksi kilpailijaksi. Valitettavasti en voi antaa yhtäkään esimerkkiä, sillä se olisi pahemman laatuista spoilaamista. Kuitenkin kaikesta tästä huolimatta Tsukikage-teatteri pysyy kilpailukykyisenä lähes täysin Mayan upeiden roolisuoritusten voimalla. Valitettavasti myös Ondinella on ässä hihassaan, nimittäin Ayumi. GnK olisi erittäin tylsä mikäli Ayumi ja Maya näyttelisivät samalla tavalla - onneksi näin ei ole. Ayumi nimittäin pysyttäytyy "perinteisyydessä", kun taas Maya esittää kaikki roolinsa aivan tuoreella tavalla, joka joskus vaatii katsojilta hieman liikaakin suvaitsevaisuutta mutta joka on erityisen valloittavaa. Maya on nimittäin aivan erilainen kuin Ayumi, ei yhtä kaunis, älykäs tai hyvän taustan omaava, joten hän ei voi turvautua "Ayumin keinoihin". Silti Maya yrittää aina parhaansa ja saa katsojien kiinnostuksen puolelleen - jopa näytellessään aivan pientäkin roolia. Myöhemmin myös Ayumi ymmärtää, että hänen täytyy oppia näyttelemään uudella tavalla, ja hän ei enää esim. turvaudu äitinsä maineeseen. Se, pidättäytyykö Maya - ja Ayumi - sittenkään vain teatterin puolella, jää nähtäväksi...

GnK on loistavasti toteutettu; Mayan seiyuulla, Masako Katsukilla, on varmasti ollut erittäin haastellista antaa äänensä hyvälle näyttelijälle, niin monipuolista skaalaa Mayan täytyy sarjan aikana esittää. Muutkin seiyuut loistavat taidoillaan, ja esim. Tsukikagen seiyuu on aivan kuin syntynyt antamaan äänensä hänelle. Animessa mangan näytelmät heräävät henkiin sellaisella hienoudella, että löysin itsenikin - aivan oikeasti - moneen kertaan taputtamassa sen näytelmille, eikä vähiten Mayan käsittämättömän nokkelasti keksityille ja esitetyille roolisuorituksille. Hämmästyttävää kyllä, näytelmät toimivat manganakin aivan upeasti, ja Miuchi-sensei on onnistunut erinomaisesti vangitsemaan liikkeen ja tunteet. Ymmärrän täysin miksi GnK on niin suosittu kuin on; se on tapahtumarikas, täynnä ovelia käänteitä, suurta draamaa ja cliffhangereita, siinä on hienot hahmot, siinä ei ole paljoa perinteisiä shoujokliseitä ja Miuchi-sensei selvästikin rakastaa sarjaansa; kuulemma GnK-mangasta tuleekin uusia chaptereita varsin harvoin, koska Miuchi-sensein pitää tehdä jokaista näytelmää varten paljon taustatutkimusta. Sen lisäksi GnK taitaa olla ainoa vähänkään enemmän tunnettu genrensä, näyttelemismangan, edustaja (itse en ainakaan tiedä yhtäkään toista). Onneksi anime on aivan yhtä laadukas kuin mangakin. Musiikki on pääosin hienoa, omaperäisesti nimetty opening-teema, GARASU no Kamen (jonka esittäjä on valitettavasti tuntematon, en osannut lukea kanjeja ^^;) on vetävä kappale, jonka sanoitus sopii sarjaan hienosti, mutta valitettavasti samaa ei voi sanoa hieman tylsästä endingistä Purple Light. Sarjan taustakappaleet ovat samaten laadukkaita, varsinkin kaikissa "erityisen dramaattisissa" tilanteissa soitettava kipale on jäänyt muistiin.

Kaiken tämän tuloksena GnK on myönnettävä se tosiseikka, että GnK on yksi kaikkien aikojen suosikkisarjoistani. Kohtuullisen yksinkertaisesta ideasta on puristettu aivan käsittämättömän upea animesarja, jonka tenhoa ei vähennä tippakaan se, että ikää alkaa olla jo kohta kahden vuosikymmenen verran. Erityisen hienoa on se, että GnK ei lipsahda missään vaiheessa romanttisen shoujon puolelle kuin korkeintaan vain vähäksi aikaa, vaan se keskittyy pääasiaan eli näyttelemiseen, vaikka Mayalla hieman vispilänkauppaa Ondinessa näyttelevän Yuu Sakurakoujin (seiyuu: Yuuji Mitsuya) kanssa onkin. Animessa ei ole kuin yksi suurempi miinus, ja se on lyhyys; mikäli GnK olisi tehty vaikkapa kymmenen vuotta myöhemmin, olisi tankouboneja julkaistu silloin lähelle kolmekymmentäviisi kappaletta, jolloin animoitavaa olisi luonnollisestikin ollut paljon enemmän ja GnK olisi saattanut jopa nousta itsensä KtMI:n ohitse, kiilaten näin itsensä animen historian parahimmaksi sarjaksi. Myös se harmittaa, että GnK on jäänyt valitettavan tuntemattomaksi, se ansaitsisi huomattavasti suuremman huomion kuin mitä sillä on. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, mikäli haluaa kokea erilaisen shoujon ja on sitä mieltä, että vanhempi anime ei ole sen kehnompaa kuin nykyaikainenkaan. GnK on erittäin palkitseva jos siihen suhtautuu oikein; sulaa nautintoa alusta loppuun, mutta valitettavasti se loppu tulee aivan liian pian. Näin hienoa poikkileikkausta teatteritaiteen maailmaan olisi katsonut vielä paljon pidempäänkin. Sarja on ehdottomasti kympin arvoinen, mutta lyhyydestä sakotetaan.