Gunbuster

Lähitulevaisuudessamme ihmiskunta on ajautunut laajamittaiseen konfliktiin avaruuden ilkeitä öttimäöttiäisiä vastaan. Ihmislajin ensimmäinen ja viimeinen puolustuslinja vedetään suunnattomilla tähtilaivoilla sekä erittäin raskaasti aseistetuilla mechoilla, joita ohjaavat teini-ikäiset tytöt ja pojat. Odotettavissa on siis varsin kevyt, sekavan seikkailullinen draama sci-fi -hengessä.

Gunbuster pitää sisällään klassisen kasvutarinan jossa sankaritar yrittää vaikeuksien kautta nousta legendaarisen isänsä varjosta sekä kehittyä mechapilottina. Vastuksista mainittakoon sopeutumisvaikeudet ja naispilottien sisäisen piirin arvovaltaan liittyvät "kamppailut" ihmissuhdesotkuineen ja suurine tunteineen. Asioita, joita katsojan on hankala ymmärtää - jos hän edes haluaisikaan - sarjan suurimman ongelman tähden: sarja etenee hyvin nopeatempoisesti, yrittäessään mahduttaa eeppiset laajuutensa kuuteen jaksoon. Tällöin kiirehditään varsinkin hahmokehityksessä, ohittaen hahmolle tärkeät tapaukset yhdessä hujauksessa. Juoni ottaa suuria harppauksia ajallisesti loppua kohden, vakavoituen sekä hidastaen tempoaan hieman.

Animaatiossa onkin satsattu sankarittaren ja muiden naispuoleisten hahmojen rintavarustuksen liikkeiden toteuttamiseen. Tässä "Gainax-liikkeessä" ei tietenkään ole mitään pahaa, onhan tuo tämän legedaarisen "hyvän fanipalvelutavan" ensimmäinen parrasvaloihin ilmestyminen. Muutoin piirrostyyli on keskinkertaista kahdeksankymmentäluvun taitteen animointitaitoa, muutamien tehoste-efektien ollessa parempia kuin monet kolmiulotteisen tietokoneanimaation tuotokset.

Sarja on tarkoituksellisen tai tarkoituksettoman korni ja höperö toteutukseltaan. Itseriittoinen fanipalvelu, paikkapaikoin hyvinkin ylilyödyt dramaattishakuiset kohtaukset jotka vain nolottavat katsojaa, sekä varsinkin ontto hyppelevä ja kiihdytetty juoni saavat modernin katsojan pitämään tätä teosta jonkinlaisena aikakautensa taistelurobottivouhkeen parodiana. Katsottuna camp-henkisenä kalkkunana Koiviston aikakaudelta, Gunbuster voi viihdyttää. Muutoin kornius ja suoranainen absurdius varsinkin taistelukohtauksissa aiheuttaa henkistä ja fyysistä liikahappoisuutta. Sarja on siten vain kahden tähden arvoinen vain koska painotan sarjan camphenkisyyttä. Tyylillisesti sekava, omituinen teos, jota CIA voisi käyttää "kuulustelukeinonaan" murtaessaan "vihollistaistelijoita" vankiloissaan. Kasaripoppimusiikista en mainitse tätä lausetta enempää, se on koettava.

Katsoja voinee huvittaa itseään, etsimällä tyylillisiä ja juonirakenteellisia yhtymäkohtia ohjaajan merkkiteokseen, Neon Genesis Evangelioniin.

Nojatuoliamiraalin nukkaus:
Pulisongit kunniaan! Ensimmäinen jakso, toi mieleeni hakemattakin klassisen "vaikeuksien kautta voittoon" klisheiden kuninkaan, Sylvesteri S:n Rocky, elokuvasarjan. Kuten ei myöskään katsojien sivistystä, onhan eräiden jaksojen aluissa luennot nykypäivän ja, varsinkin, tulevaisuuden fysiikantiedon suhteen, sekä nk. tiedeoppitunnit nostavat esille jaksoissa kohdattuja asioita. Huomatkaapa, mihin amerikkalaiseen legendaariseen sci-fi elokuvaan, termillä "Tannhauser- portti" varsin suoraan viitataan. Tämän lisäksi, Gunbuster tarjoaa viittauksia muihinkin tekoaikansa populaarikulttuurin ilmiöihin. Myös sarjassa on, paperilla ainakin, alusmäärältään suurimmat todistetut avaruustaistelut. Ja no, teknovankkiakin, vai mitä sanomme Gunbusterin tehosta mikä ylittää auringon ytimen tuottaman energiamäärän, asia mikä ei ole niin suunnaton laajuudeltaan kuin ensisilmäyksellä voisi vaikuttaa. Tai siitä, että ihmiskunta tuhotakseen nemesiksensä tuhoaa musta-aukko aseella puolet linniunradasta. Mutta, kuten suosikkifilosofini totesikaan "Kosmista omelettiä ei voi tehdä rikkomatta kosmisia kananmunia". Miettikääpä sellaista kosmista kanaa, joka tekee kosmisia kananmunia. Se on lähes kosminen juttu, etten sanoisi tm.