sisällön alkuun
25.11.2017 09.15 SANASTO | KESKUSTELU | PIIRTOLAUDAT | SUOMIMANGA | RSS
 
Kupoli
"Suomalaisten fanien palvelemista jo vuodesta 2002"

Uutis- ja etusivu

Sisältö

Keskustelu

Piirtolaudat

Impromanga 3

Yhdistys

Kupolin palvelinkodon tarjoavat Säätöyhteisö B2 ry sekä Tietovelhot Oy.

Tietoja animesta

päivitetty 31.3.2012

Alkuperäinen nimi:
ひぐらしのなく頃に煌

Pituus:
OAV, 4 jaksoa

Tekijä(t):
Studio: Studio DEEN
Ohjaaja: Hideki Tachibana

Muita medioita:
lukuisia: pelejä, anime-sarjoja, kevytromaaneja, mangoja...

Keskusteluja Kupolissa:

ei ole

Kupolin virallinen arvosana:

***

virallinen arvosana lasketaan ottamalla keskiarvo kaikista tällä sivulla olevista arvosanoista; sekä Kuun teos -arvosanasta että arvosteluiden arvosanoista

Higurashi no Naku Koro ni Kira

Palaa tästä takaisin teoslistaukseen.

Sisällysluettelo

Täysimittainen arvostelu; arvostelijana Herkko

arvostelu on päivitetty viimeksi 31.3.2012

”Kun kaskaat laulavat - Hinamizawa” eeppisen brändin alkuperäisteoksien animaatiosovituksien kenties viimeinen(?) inkarnaatio. Teos keskittyy käytännössä siihen minkä tekijät ovat osanneet parhaiten: pikkutuhmaan komediaan ja rehelliseen fanipalveluun. He onnistuvat tässä pyrkimyksessään erittäin hyvin, jolloin tuloksena on varsin mainio kevyt ja riemastuttava teos. Se on kuitenkin täynnä hattaramaista höttöä, jonka ytimessä on selvää taituruutta, jolla tekijät ovat onnistuneet tuottamaan odotetuista kliseistä vauhdikkaan ja viihdyttävän teoksen. 

Teos siis on edelliseen kauteen verrattuna hyvin kevyt ja draamaltaan ohut rakennelma. Poissa ovat ne pitkitetyt, itsevesittyvät, mysteeri- ja kauhuelementit, ja niiden ympärille luotu väsähtänyt psykologinen jännitysjuoni. Tai kasvatushenkinen loppuopetus, jossa mehiläiset ja kukat kasvavat yksin ja erikseen eri tavoin. Kerrankin japanilaisen animaatioteoksen intron musiikkivideo antaa katsojalle erittäin hyvän kuvan siitä, mitä tämän on saava teossarjan sisällöstä. 
Tämän keveän kliseisen komedian ja sketsien toisiinsa yhdistävänä liimana on se rautainen ammattitaito, jolla teosta johdetaan eteenpäin. Vaikka vitsit ja komedia eivät ole kaikkein mielikuvituksellisinta antia, teos ei unohdu ja ripustaudu niihin, vaan siirtyy nopeasti seuraavaan kohtaukseen, elementtiin, antamatta katsojalle juurikaan aikaa pohtia onttoutta. Tästä syntyykin imu, joka imaisee katsojan mukaansa.

Suosioonne sulkeutuvan kriitikon on korostettava nelijaksoisen teossarjan ensimmäistä ja viimeistä jaksoa.
Ensimmäinen jakso on pyhitetty kornille, pervolle ja niin japanilaistyypilliselle fanipalveluperverssiydelle, että herkempiä katsojia tämä hirvittää. Mutta hieman syvemmälle sukeltaminen tähän pirteään, herrasmies arvostelijalle myös kelpaavaan, fanipalveluläjään, paljastaa enemmän kuin fetissien summasta voisi päätellä. Jakson ohjaus hyödyntää hyvin konseptinsa eli unen eli Keichii-sankarimme märkää unta, jossa tyttöjen alistama sankarimme viimeinkin kokee ylivaltaa tyttöjä kohtaan. Tuoden elementtejä, jotka miltei salakavalasti kierouttavat sankarimme unen, leikkien unen kerrostumilla, valheellisilla heräämisillä, kierouttaen teoksen lopulta painostavaksi, tehden täyden teemallisen takinkäännön muuntaen täydellisesti ilmapiirinsä rasvaisesta pervosta huvista riipaisevaan paranoidiin kauhuun. Tämä kaikki päätyy loppuun, jossa on enemmän ahdistusta kuin teossarjan edellisten kausien mysteerikauhutteluissa yhteensä, menettämättä kuitenkaan otettaan teemallisesta päämiljööstä, puhtaasta komediasta, jolloin katsoja sekä nauraa sankarimme kohtalolle että pelkää sankarimme Keichiin puolesta.

Viimeinen jakso avautuu hyvänä oppikirjaesimerkkinä siitä, miten varsin pienin, miltei viattomin, elementein kyetään luomaan kohtaukselle outo, pelottavakin, ilmapiiri ja miljöö. Pikkutytön keskustelu ruumiittoman äänen kanssa, leikkiminen näkymättömän ”mielikuvitusystävän” kanssa on jo itsessään vahva elementti. Tätä vahvistetaan leikin päälle lauletulla, hyräillyllä, oudolla kansansävelmällä, jonka sanat eivät ole kohtauksen kontekstissa niin viattomat kuin ensisilmäyksellä voidaan ajatella. Kenties kohtauksen ymmärtäminen vaatii pitkän oppimäärän ”higulogiasta”, on kohtaus miltei lovecraftmainen häiritsevyydessään. Sekä visuaaliselta ilmeeltään ehdottomasti teoksen parhainta antia.
Vaikka jakso tästä kääntyykin herttaisen suloiseksi, on alun kohtaus muun jakson vahva teemallinen ja hengellinen perusta. 
Jakso on ainoa, jolla on todella merkitystä teossarjan kokonaisuuden kannalta. Siinä viimeinkin tutkitaan ja annetaan arvoa niin pienelle sinitukkaiselle tytölle ja tämän julmalle elämälle kuin ihastuttavalle Hinamizawan kotijumalattarelle Hanyuulle, ja heidän rajat ja aikakaudet ylittävälle ystävyydelle, toveruudelle, sisaruudelle toistuvan kammottavuuden edessä. Tekijä, johon kriitikon muistin mukaan ei ole juurikaan käytetty näin paljon aikaa teossarjan aikana. Miten mainiosti jakso vertailee piskuisen ja ”ison” pienen sinitukkaisen tytön persoonallisuuden eroja. Toisen ollessa pieni ja naiivi, toisen tuhansien kuolemien psyykkisesti rampauttama persoonaltaan kaksijakoinen nainen tytön ruumiissa ja verraten niitä kenties kaikkein eniten, Hinamizawan salaisuuksien tähden, kärsineen Hanyuun viehättävään naiviin neitosen persoonaan. Ja näin helposti teos selittääkin Hanyuun ja pienen sinitukkaisen tytön parisuhteen huipentaen sinitukkaisen tytön hahmokehityskaaren tehden täydeksi tytön ja Hanuyyn parisuhteen, sievästi ja suloisesti.
Teossarjan tunteva kriitikkonne nautti tästä jaksosta erittäin paljon. Vaikka kyseessä onkin loppujen lopuksi jakso, jossa kaksi moeta puuhastelee asioita sievästi ja suloisesti, on se edellä kuvatuista syistä miellyttävä ja yllättävän monitahoinen. Kaikessa söpössä ja ihastuttavassa katkeransuloisuudessaan, on jakso mitä mainioin lopetus Hinamizawan synkkiä ja kliseisiä mysteerejä tutkivalle teossarjalle.

Jaksot kaksi ja kolme ovat käytännössä teemoiltaan puhtaasti fanipalvelua ja pastisseja niin kouluromansseihin kuin taikatyttöanimaatioidenkin järjettömiin järjellisyyksiin. Teos ei ylitä kohtuutta näissä jaksoissa kuin sen verran, mitä tarvitaan taikatyttöanimaation parodioimiseen vakavalla mielellä. Mikä jo parodioitavan genren peruselementtien korniuden ja mahtavuuden tähden ei vaadi paljon. Kolmannen jakson huipennus, sketsin vitsi, on ennakoitavissa jo jakson puolesta välistä alkaen, koska onhan selvää, ettei sankarimme voi valita kolmen deittailuikäisen sankarittaren keskuudesta sitä oikeaa. Jos näin kävisi, moni herrasotaku – sukupuolineutraalissa merkityksessä – itkisi itsensä uneen ja fanipalvelukokonaisuudessa tämä juonenkäänne onkin siten aivan mahdoton!

Kaiken kaikkiaan teossarjan huipentavat jaksot ovat mitä mainioita kevyttä viihdettä. Rautainen tapa toteuttaa kliseet, marssittaa ne falangeissa katsojan mieleen, tutut henkilöhahmot ja riemastuttavan kierot näkymät, joiden kautta kliseitä ja hahmoja tarkastellaan, tekevät teossarjan huipentumasta mitä mainioimman. 

Kaiken kaikkiaan teossarjan huipennus on kriittisesti katsottuna järkevä tapa puristaa viimeisetkin jenit teossarjan hullaantuneiden fanien kourista. Se tarjoaa faneille sitä, mitä he ovat oppineet rakastamaa: ihastuttavien tyttöhahmojen fanipalvelua, typerää fanipalvelun ympärille rakentuvaa komediaa ja äärimmäisen kevyttä komedian ehdoilla toimivaa draamaa. Ja ripauksella painajaismaista kerrontaa ja moen suloista katkeruutta, joka on puhtaasti suunnattu faneille tai muille teossarjasta kiinnostuneille. Siksipä tämä ei tarjoa teossarjaa tuntemattomalle, kuin onton fanipalvelukokoelman varaan rakentuvan komedian.  

Fanille taas: Awwwwwwwww! Tahtoo oman ihastuttavan lolimoetiesmitä kotijumalattaren! Kotiin toimitettuna, kiitos.

Teos saa kolme tähteä. Ja nämä tähdet ovat painotukseltaan huomattavasti edellisen ”kauden” kolmea tähteä positiivisempia.

Hyvää Huonoa
  • onnistuu ja osuu oikeaan
  • faneille suunnattu fanipalvelukokonaisuus
Arvosana: ***

Haluat ehkä takaisin teoslistaukseen tutustuttuasi tähän sivuun.

tätä sivustoa ylläpitää Anime- ja mangayhteisö Kupoli ry
tietoa - sivukartta - rekisteriseloste