sisällön alkuun
25.11.2017 09.37 SANASTO | KESKUSTELU | PIIRTOLAUDAT | SUOMIMANGA | RSS
 
Kupoli
"Suomalaisten fanien palvelemista jo vuodesta 2002"

Uutis- ja etusivu

Sisältö

Keskustelu

Piirtolaudat

Impromanga 3

Yhdistys

Kupolin palvelinkodon tarjoavat Säätöyhteisö B2 ry sekä Tietovelhot Oy.

Tietoja mangasta

päivitetty 13.3.2013

Alkuperäinen nimi:
進撃の巨人

Translitterointi:
shingeki no kyojin

Pituus:
10 pokkaria, jatkuu

Tekijä(t):
Hajime Isayama

Muita medioita:
anime, huhtikuu 2013

Keskusteluja Kupolissa:

ei ole

Kupolin virallinen arvosana:

**

virallinen arvosana lasketaan ottamalla keskiarvo kaikista tällä sivulla olevista arvosanoista; sekä Kuun teos -arvosanasta että arvosteluiden arvosanoista

Attack on Titan

Palaa tästä takaisin teoslistaukseen.

Sisällysluettelo

Täysimittainen arvostelu; arvostelijana Herkko

arvostelu on päivitetty viimeksi 13.3.2013

Muurit, vallit, tornit ja vallitukset. Linnakkeen konseptina on ollut aina olla se pysyvä ja konkreettinen, suojeleva, passiiviseksi mielletty tukeva ja tukikohtamainen tarkoitus. Se on konkreettinen vallan keskus, josta linnan aktiivinen herra on voinut projisoida valtaansa ympäristöön ja puolustaa itseään ja valtaansa sen korkeiden muurien ja vallituksien avulla. Muurit, vallit ja tornit ovatkin siten puolustuksen ja passiivisen sodankäynnin muoto. Ne ovat erottaneet meidät niistä. Ne ovat suojelleet meidän himojemme ja halujemme kohteita, niiden himoilta ja haluilta. Pysyvinä, kivisinä, betonisina ja teräksisinä rakenteina ne ovat kuvanneet ikuista pysyvyyttä ja varmuutta.

Ja pysyvän varmuuden varjossa asuu ihmiskunta. Sisällä ihmiset, me, ulkona jätit, titaanit, ne. Mutta yksikään valli ei ole ikuinen ja jokainen muuri on murrettavissa. Erään titaanin hyökkäys jättää sankarimme ja sankarittaremme orvoiksi ja he liittyvät vallitetun kaupungin kaartiin. Heistä tulee tiedustelijoita, jotka erikoisvarustein varustettuna tekevät uhkarohkeita tutkimusretkiä titaanien riivaamaan ulkomaailmaan. Pian paljastuukin, että sankarimme on enemmän kuin yhden tekijän summa. Se mullistaa sankarimme elämän ja sysää hänet suuriin seikkailuihin, jotka johtavat suuriin asioihin: ikiaikaisten mysteerien paljastumiseen, titaanien ja ihmiskunnan suhteen setvimiseen.

Käsillä oleva arvosteltava teos on tarinakokonaisuus, josta on vaikea luoda lyhyttä ja epäsuurilla spoilereilla varustettua synopsista. Sen juonellinen perusrakenne on erittäin selkeä ja yksinkertainen, eikä hahmoissa ei ole loppujen lopuksi mitään erikoista. Hirviöt uhkaavat nurkkaan ajettua ihmiskuntaa ja traagisen taustan omaava sankarimme – ja totinen sankaritar – ryhtyvät toimiin näitä vastustaakseen. Tapahtuu draamaa, traagisuutta ja komediaakin, seikkailuja suuria. Mutta teosta purkaessani huomioin miten paksu vyyhti ohuita säikeitä sisältyykään tähän näennäisen ohueen tarinalankaan. Teoksen kokonaisuuden kertominen vaatisi pitkän ja polveilevan tarinatuokion, eivätkä The Timesin uudella roomalaisella fontilla, 12 pisteen koolla, toisiaan seuraavien merkkien kokonaisuudet antaisi tarinasta sitä oikeaa kuvaa. Se vain jäisi vaillinaiseksi luurangoksi.

Teoksen imun luo, kenties, siitä välittyvä kyvyiltään ei niin hiotun kertojan intohimo. Teknisistä ongelmista huolimatta, kertoja kykenee punomaan tarinan vyyhden langaksi, joka ei kenties elähdytä iloilla tai saa lukijaa rakastumaan sankareihin ja sankarittariin. Tarina on uudelleen punomisistaan huolimatta vain samanlainen punottu tarinan lanka kuin ne lukemattomat muutkin juonenlangat tarinoiden kerronnan hämärästä aamunkoitosta, suuresta alusta alkaen. Mutta se paneutuminen, se intohimo ja altavastaajan lähtökohdat heijastuvat teoksen kerrontaan. Lukija huomaa pian löytävänsä yllättäviä nokkeluuksia, älykkyyttä ja reippautta tästä tarinasta, joka arvostaa lukijaa. Tähän arvostamiseen lukija vastaa olemalla viihdytetty ja tarinankertojalle hänen tarinansa viihdyttämä kuulija on kuitenkin se tärkein.

Kaikista puutteista huolimatta teos tarjoaa varsin monimutkaisen ja monipolvisen tarinan. Lukija oppii nopeasti luottamaan kertojan kykyihin, sillä tämä pystyy poikkeuksetta suorittamaan tehokkaasti, usein varsin tyydyttävästi loppuun asti ne lupaukset lukijalle, joita on juonenkehityksellään luonut. Lukija nauttii teoksen maailman tapahtumista. Nokkeluus ja itsetietoisuus heijastuvat myös teoksen halussa vastata kysymyksiin ennen kuin lukija näitä ehtii kysyä. Tämä johtaa joskus briljantteihin kohtauksiin, joskus ahaa-elämykseen ja usein infodumppiin, mutta aina poikkeuksetta lunastukseen. Tästä huolimatta teos kärsii ohjauksellisista ongelmista, kaarien ja kohtauksien kestollisesta ryhmityksessä. Lukija tuntee liian usein olevansa eksyksissä, teoksen leikatessa äkkiarvaamatta tapahtumasta toiseen tai hypätessä jopa ajassa ja paikassa aivan toisaalle lukijaa valmistelematta. Liian usein lukija ei hahmota kokonaisuutta ja tapahtumia, ja kun lukija sotkee liian samanlaiset ja samalla tavalla kuvatut tukihahmokaartin hahmot keskenään, on levoton kertomussoppa valmis.

Henkilöhahmot jäävät tietyllä tavalla etäiseksi. He ovat seikkailukuvaston synergisiä hahmoja, ja heidän avullaan voidaan toteuttaa lukemattomia variaatioita tunnetuista hahmokaarista. Teos viettääkin paljon aikaansa runsaan hahmokaartinsa eri ryhmittymien parissa. Vaikka hahmoista ei kasva lukijan ystäviä, oppii lukija piittaamaan hahmoista. Ja ennen kaikkea, niiden kautta tekijä onnistuu välittämään uhan aiheuttaman pelon ja kauhun tunteet kuin myös onnen ja ilonkin hahmojen taistellessa, menehtyessä, paetessa ja selviytyessä. Siten hahmokaarti ei muodostu vain pelkäksi pakolliseksi elementiksi jollainen se miltei on, vaan lukija tuntee yhdessä heidän kanssaan. Kenties arvoisan kriitikkonne puutteellisen käsityskyvyn nimissä, ei tämä hahmota sankarimme ja sankarittaremme lisäksi yhtäkään muuta runsaan hahmokaartin jäsentä nimeltä tahi ulkoasulta. Mutta hahmot löytyvät silti, kun teoksen avaa ja siihen tutustuu. Hahmot ovat loppujen lopuksi niin selkeitä stereotyyppejä.

Arvioidun teoksen ydin ja mahti-idea, se jokin, löytyy teoksen visuaalisuudesta. Ennen kaikkea teoksen hirviödesignistä, joka on niin karkeaa, fiksua ja nokkelaa karikatyyriä edustavaa designiä, ettei sellaista ole kovinkaan usein nähty, luullakseni, nousevan auringon maan stereotyyppejä rakastavassa sarjakuvamediassa. Siinä missä mangaskenen hahmodesignin ylityylin tyylinen karikatyyri on syntynyt palvelemaan tuotannon tehokkuuden nimissä ja helpottamaan piirtäjien työtä. Tyylilaji, jonka kaikenkattava ja perinteikäs nipponilainen perverssiys on viime kädessä muokannut ilmaisemaan fetissejään. Arvioitavan teoksemme kohdalla piirtäjä on palannut takaisin perustekijöihin. Siihen realismiin, jonka kohtuuttomuuksia karikatyyritaide alun perin parodioi ja pilkkaa. Se on teoksessa jalostettu tuottamaan humaaneja karikatyyrejä kyseisen taiteenalan parhaimmilla tavoilla sekä huvittamaan että pelottamaan. Se on tehty edustamaan ruumiinkauhua meille ihmisinä normaalien vartalollisten mittasuhteiden vääristyneitä perversioita, jotka ovat perinteistä animaatio-/ mangatyyliä edustavien hahmojen rinnalla kuitenkin eniten inhimillisen näköisiä. Ja näin teos leikittelee ajatuksella siitä, että karikatyyristä, mangatyylitellystä hahmosta tuotettu karikatyyri on inhimillinen, esittävä ja realistinen. 

Muutoin teoksen piirtojälki on yllättävän luonnosmaisen moniviivaista, jopa niin että liikkeen ja toiminnan kuvaus kärsii. Piirtojälki ei juurikaan muutu teoksen edetessä, mutta piirtäjä kykenee paremmin hahmottamaan toiminnallisia kohtauksia, jolloin lukijakin pysyy paremmin perässä. Tietty sotkuisuus ja suttuisuus leimaavat niin toimintakohtauksien kuin muidenkin kohtauksien kuvituksen ilmapiiriä. Tämä on kontrastina taustojen ja hirviöiden, titaanien, vahvemmalle ja kliinisemmälle kuvaukselle. Mutta lukija ei oikeasti kaipaa tällaista kikkailua visuaaliseen kerrontaan, vaan tyytyisi hyvään visuaaliseen kerrontaan. Oli tyyli sitten lähempänä geneeristä modernia toimintamangatyyliä tai ei.

Teokseen suhtautuu varsin kaksijakoisesti. Toisaalta teos on varsin litteä pannukakku, jossa äkkiväärä kerronta, hahmokaartin geneerisyys ja varsinkin kuvitukselliset puutteet hahmodesignissä aiheuttavat lukijalle päänvaivaa. Toisaalta teos on kuitenkin varsin omalaatuinen seikkailukertomus, jolla on monta palloa ilmassa ja todistetusti kykyä pallotella näitä juonipalloja näyttävästi ja mieltä kiinnostavalla sekä kiihottavalla tavalla. 

Hyvää Huonoa
  • omaperäisyys
  • piirrosjälki
  • tarinankuljetuksen ongelmat
Arvosana: **

Haluat ehkä takaisin teoslistaukseen tutustuttuasi tähän sivuun.

tätä sivustoa ylläpitää Anime- ja mangayhteisö Kupoli ry
tietoa - sivukartta - rekisteriseloste