Flame of Recca

Tiivistetyimmillään Flame of Reccaa voidaan kuvata pelkäksi taistelumangaksi, sillä koko sarjan juoni rakentuu väkivallan varaan, usein kaiken lisäksi surullistenkuuluisien taisteluturnauksien muodossa. FoR:ia on haukuttu yhden sun toisenkin sortin plagiaatiksi tunnetummista mangatitteleistä, mutta on siinä silti aivan omaakin asennetta ja tunnelmaa.

Tarina kertoo wannabe-ninjasta, Recca Hanabishista, joka päättää ottaa samassa koulussa opiskelevan tytön prinsessakseen ja julistaa tämän täten suojelukseensa. Mukaan liittyy syystä sun toisesta sekä taitavia taistelutovereita että mahtavia vihamiehiä, ja mätke voi alkaa. Recca ja kumppanit alkavat pian kehittää itselleen yliluonnollisia voimia sarjan yhden peruselementin, madougu-nimisten taikakalujen avulla. Recca omaa lisäksi luontaisen kyvyn kutsua liekkiä käsistään ja kehittää tätä taitoa koko sarjan ajan.

Mangan pääjuoni toistaa kaksi kertaa saman kaavan; Reccan prinsessa kaapataan ja jengi lähtee pelastamaan häntä. Pahat vihulaiset odottavat valmiina ja organisoivat taisteluita, joista selvittyään Recca ja kumppanit rähinöivät jonkin aikaa pääpahiksen kanssa ja palaavat sen jälkeen takaisin kouluunsa viettämään ainakin muutaman päivän ajaksi tavallista elämää. Sitten pelastustehtävät jälleen kutsuvatkin...

Mangaka on pyrkinyt lukuisilla juonellisilla ketkuiluilla erottamaan Reccaa tavallisimmista mättömangoista. Hahmojen väliset kemiat heiluvat hieman edestakaisin yllättävien paljastusten johdosta ja ihmiset pohtivat syntyjä syviä vaikka kesken tappelun jos yllättävä poweruppaaminen tai hyvikseksi kääntyminen sitä vaatii. Valitettavasti nämä kehitelmät jäävät ainoastaan pintahöysteeksi eivätkä vaikuta tarinan perusrunkoon millään tavalla. Jos samankaltaisia ideoita olisi käytetty jo mangan suunnitteluvaiheessa, olisi tulos saattanut olla paljon parempi ja oikeastikin kiinnostava.

Recan liekin taide on mukavaa, muttei millään tavalla erityisen erikoista. Verta lentää ja paljasta pintaa näkyy myöhäisteineille suunnatulle mangalle sopivissa määrin. Jotkin yksityiskohtaisemmat kuvat ovat mukavaa silmänherkkua, eikä piirrospuoli jätä kaipaamaan enempää (ainakaan sarjan myöhemmissä vaiheissa; tyylin kehittymisestä päätellen tämä on mangakan ensimmäinen pitempi työ). Fanipalvelun lisäksi tappelutarinaa avitetaan yllätyksettömästi kohtalaisen runsaalla huumorilla (joka tosin ei pääse aivan edes standardin tappelumangan tasolle).

Flame of Recca ei siis ole mitenkään erityisen hyvä taikka huono manga. Se jää kellumaan harmaaseen massaan, eikä ole mikään välttämätön luenta tappeluista hieman vähemmän välittäville mangafaneille. Mätkefanaatikot tosin varmaan tykkäävät kovastikin.