Ranma 1/2

Mestari Tendou, oman taistelulajikoulunsa johtaja, riemastuu saadessaan kuulla vanhan ystävänsä Saotomen olevan palaamassa Japaniin pitkän harjoittelumatkansa päätteeksi. Mukanaan hän nimittäin on tuomassa oman poikansa Ranman, pätevän monitaitoisen taistelijan, jonka Tendou aikoo naittaa yhdelle kolmesta tyttärestään saadakseen hänestä manttelinperijänsä. Yllätys onkin suuri, kun kahden enemmän tai vähemmän ronskin uroon sijasta koululle saapuvat jättiläispanda ja söpö kiinalaiseen pukuun pukeutunut tyttö, joka ilmoittaa nimekseen Ranma Saotome. Selitys löytyy kuitenkin piakkoin; Saotomet olivat Kiinassa matkatessaan erehtyneet treenaamaan kirotulla maaperällä, ja muuttavat nyt muotoaan joutuessaan kylmään veteen ikään kuin väriään vaihtavat muinaisten aikojen muoviset peikkolelut. Lämmin vesi taas palauttaa heidät takaisin (yllättäen tämä ominaisuus paljastuu vasta, kun nuorin perheen tytöistä, Akane, päättää ottaa kylvyn naispuolisen Ranman kanssa...) alkuperäisiin muotoihinsa. Tämän huikean paljastuksen jälkeen Tendoun vanhemmat tyttäret sysäävät suosiolla Ranman Akanen sulhoksi ja sarjan punaisen langan seuraaminen pääsee liikkeelle.

Ranma nibun no ichin luoja, Rumiko Takahashi, tunnetaan länsimaissa erityisesti juuri tämän työnsä ansiosta. Viz Entertainmentin kääntämät Ranma-mangat ovat olleet useimpien suomalaistenkin harrastajien ulottuvilla jo vuosien ajan kirjastojen tarjonnassa ja lähes kaikkien mangaa välittävien liikkeiden hyllyissä. Vaikka Ranma voikin olla Takahashin kaikkein tunnetuin työ, harvat silti ylistävät sitä hänen parhaakseen.

Hyvin tärkeä osa Ranman tarinaa ovat paperinohuet ja höpsönhauskat sivuhahmot, joita tuntuu pullahtelevan esiin myöhemmin jokaisen kannon ja kiven alta. Lähes poikkeuksetta he joko rakastavat tai vihaavat sarjan päähenkilöä, ja usein vielä tietämättöminä hänen sukupuoliloikistaan päätyvät jakamaan kumpaakin näistä tunteista vuorotellen. Kun mukaan vielä ilmaantuu muita yhtälailla kirottuja henkilöitä, alkaa sarjan ihmissuhdekartta muistuttaa viidakkoa. Toiseksi sarjan merkittäväksi ansioksi laskisin sukupuolten vaihtelun mahdollistaman ei-niin-ovelan keinon vilautella paljaita kehoja lukijalle lähes säännöllisesti parin kymmenen sivun välein - seikka, joka varmasti on vaikuttanut hyvinkin myönteisesti Ranman suosioon.

Ensimmäinen albumi keskittyy Ranman ja Akanen rakkautta ja vihaa vaihtelevasti sisältävän suhteen alustamiseen ja tärkeimpien henkilöhahmojen esittelyyn. Tutuksi kerkeävät tulla Tendou- ja Saotome-mestareiden, Ranman, Akanen sekä hänen siskojensa Nabikin ja Kasumin lisäksi myös "yläastelainen Kuno", yhtenä tärkeimmistä tapahtumapaikoista toimivan koulun entinen paras taistelija sekä tohtori ja kiropraktikko Korfu, johon Akane on kiintynyt ja joka itse rakastaa Kasumia. Tarina ei ennätä vielä kovaan vauhtiin - toisaalta, eipä se koskaan tule erityisen kiehtova olemaan. Albumi antaa silti varsin hyvän kuvan siitä, millainen sarja Ranma oikeastaan on; luvassa on runsain mitoin aseetonta ja aseellista lähitaistelua, reilua huumoria ja kiemuraisia ihmissuhteita.

Egmont Kustannus ei ilmeisesti paljoa hätkähtänyt keväisen Dragon Ball -kohun jälkeen, koska uskalsi tuoda uutta mangaa markkinoillemme näin pian. Kenties tapaus jopa vain innoitti julkaisijaa yrittämään onneaan. Hieman enemmän aikaa julkaisuun olisi kyllä saanut käyttää.

muutamia esimerkkisivuja Etumainen ja pahin kompastuskivi Egmontin painoksessa on käännös. Se on kirjoitettu kankealla yleiskielellä, joka ei istu energiseen ja nuorekkaaseen tarinaan tippaakaan. Käännöksen taso myös vaihtelee; kapulakieli korostuu entistä vahvemmin muutamien osuvien ja hyvin onnistuneiden repliikkien ansiosta. Ilmeisesti käännöstä ei myöskään ole tehty suoraan japanista, ja kierrätyksessä on päässyt tapahtumaan muutama asiavirhe. Pahimpana Ranman, Akanen ja muiden nuorten päähenkilöiden käymä koulu on kokenut alennuksen lukiosta yläasteeksi. Tällainen rankanpuoleinen virhe osoittaa osaltaan myös sen, ettei kääntäjä ole liiemmin ajatellut mitä oikeastaan on ollut työstämässä. Ylimääräisenä kuriositeettina kaikkien kappaleiden otsikoihin on täydennetty pisteet perään häiritsemään järkeviin lauseisiin tottunutta lukijaa.

Mangan editointi on häkellyttävä sekamelska suomalaisia ja englantilaisia Viziltä periytyneitä ääniefektejä, ikään kuin toimittaja olisi katsonut parhaaksi vääntää vain kaikkein konsonanttirikkaimmat äännähdykset suomalaisille kelpaaviksi. Kun kuvamateriaali tulee lännempää (ilkeiden huhujen mukaan jopa kahden maan kautta), on sivut luonnollisesti flipattu länsimaiselle lukijalle sopiviksi. Albumin koko on samaa luokkaa Dragon Ballien kanssa, eli siis lähellä alkuperäistä japanilaista tankoubon-luokkaa, ja sen 4,95 euron hinta on ihailtavan alhainen. Tämä auttaakin antamaan anteeksi muuten melko heikkoa työstöjälkeä. Muut albumit ensimmäisen rinnalle ostamalla pääsee kokoamaan päätyihin muotoutuvaa kuvaa, josta ensimmäisessä albumissa on tarjolla vain muutama tulppaani. Kirjasen lopussa on mukava muutaman sivun pituinen Takahashi-historiikki, joka tosin ei yritä missään määrin säästellä ylistyssanojaan tätä pohattamangakaa kohtaan.

Kun Kolibri on jo kerennyt näyttää mallia siitä, miten Suomeen tuotavaa mangaa pitäisi työstää (muttei julkaista), tuntuu Egmontin Ranmaansa varten näkemä vaiva melko mitättömältä. Vaikka kevyt hinta kompensoikin julkaisun puutteita, on suoritus silti heikko. Toivottavasti yhtiöllä on enemmän aikaa seuraavien albumien työstämiseen ja kääntäjäkin kykenee saamaan aikaan uskottavampaa dialogia.

Ei arvannut Akane Tendo mihin joutui, kun hänen isänsä paljasti luvanneensa yhden kolmesta tyttärestään puolisokseen ystävänsä Saotomen pojalle, Ranmalle. Puolisoksi joutuminen tapahtuu yksinkertaisesti hitaimman epäonnella: Akanen vanhemmat siskot hylkäävät sulhasehdokkaan jättäen tämän nuorimmalle siskolleen. Ranma on (tämän sarjan mittapuulla) komea nuori mies, mutta hänessä on eräs piirre, josta tytöt eivät hänessä oikein pidä: aina pudotessaan kylmään veteen Ranma muuttuu naiseksi. Saatuaan taas lämmintä vettä niskaansa hän muuttuu takaisin mieheksi. Sarja pyöriikin tämän kerta toisensa jälkeen yhtä (vähän) huvittavan vitsin ympärillä eli Ranma tappelee, tippuu kylmään veteen, muuttaa naiseksi, kadottaa paitansa ja tappelee huomattavasti huonommin kuin poikana, muuttuu taas pojaksi ja hakkaa vihollisensa. Toista kahdesta neljään kertaan 38:n albumin ajan.

En ole missään vaiheessa Ranma ½ lukiessani pitänyt siitä ja olenkin miettinyt, mikä mystinen voima sai minut tuhlaamaan rahaa ja aikaa näinkin kauan näin huonoon sarjaan. En ole vieläkään mokomaa keksinyt, mutta syytän osittain tahtoa tukea suomenkielistä mangajulkaisua oli se sitten miten huono tahansa. Nykyään Ranmojen omistaminen on aavistuksen ahdistavaa ja en ole edes keksinyt lehdilleni mitään hyötykäyttöä toisin kuin ystäväni, joka käyttää niitä rikkinäisen kirjahyllyn apujalkana.

Ranman ½:n eräs ärsyttävimmistä puolista ovat sen hahmot, jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ovat ärsyttäviä ja sieluttomia möllejä, joita ei vaivauduta tarinan aikana kehittämään mihinkään suuntaan. Kehitystä tapahtuu ehkä aavistuksen ensimmäisessä kappaleessa, jossa hahmo esiintyy ja siihen se jääkin. Päähahmoja eli Ranmaa ja Akanea on vaivauduttu kehittämään hiukan, mutta ne eivät missään tapauksessa kehity loogisesti ja sulavasti, vaan epämääräisinä köntteinä, jotka ovat niin ennalta-arvattavia kuin mahdollista. Tällaisten ”yllättävien tunnustusten” jälkeen olen aina ollut melkein iloinen siitä, että sivuhahmot eivät edes yritä kehittyä.

Myös hahmojen ihmissuhteet ovat raivostuttavia, sillä useimmiten: a. naishahmo rakastuu Ranman miespuoleen ja koettaa tappaa Akanen tai b. mieshahmo rakastuu Ranman naispuoleen ja/tai Akaneen ja koettaa tappaa Ranman (miespuolen). Kumpaakin seuraa kasa tylsiä taisteluita, jotka Ranma voittaa. Tällä Akaneen/Ranmaan rakastuneella on useimmiten niskassaan jokin sekalainen ihastus, joka sitten roikkuu rakkautensa perässä hamaan loppuun asti koettaen voittaa mokoman rakkauden voittamalla Ranman taistelussa. Seuraa lisää tylsiä taisteluita, jotka Ranma voittaa. Kaiken lisäksi Ranman ja Akanen ”me vihaamme toisiamme lämpimiksemme eikä missään nimessä pidetä toisistamme -muka” suhde ajaa hyvin nopeasti hulluuden partaalle, kun sitä hangataan vasten kasvoja jokaisessa mangassa.

Ensimmäisen kuuden manga-albumin ajan kuvittelin, että Ranmassa on juoni tai että Takahashi alkaa jonain hetkenä hyödyntää sitä mahdollisuutta, että tarinoissa voi olla juoni, mutta tätä ei koskaan tapahtunut. Ymmärrän kyllä, että Ranma ½ on huumorisarja, joten juoni on sellainen pieni sivuseikka, josta ei nyt aivan vielä tarvitse välittää ja olisin varmasti voinut sietää sarjan päättömyyden, jos huumori olisi hauskaa. Ranman ensimmäiset viitisentoista osaa ovat puuduttavan tylsiä ja sisältävät miljoona erilaista ”taistelujokin” turnausta (taisteluluistelu, taisteluruuan toimitus, taistelusulkapallo, taistelukilpajuoksu melonin kanssa jne. jne.), joissa sitten kilpaillaan ei kisan voitosta, vaan siitä että voittaja pääsee treffeille Ranman kanssa. Vitsit kerrotaan tylsästi ja en itse huomannut virnistäneeni kuin pari kertaa reilun kahdenkymmenen kirjan aikana. Myöhemmissä kirjoissa vitsit paranevat aavistuksen, mutta se ei paljoa lohduta, kun ne kuitenkin ovat vain aiempien vitsien klooneja uudessa yrityksessä naurattaa. Myös taistelu-turnaukset jatkavat elämäänsä myöhemmissä kirjoissa. Ymmärrän kyllä, että tarkoituksena on parodioida tavallisia shounenmättösarjoja, mutta ei se tarkoita, että lukijan saa tappaa tylsyyteen.

Pisteeksi i:n päälle suomijulkaisu kyntää samaa ojaa itse sarjan kanssa eli siinäkään ei ole kovin suurta hurraamista. Ensimmäisenä sarjassa pistää silmään sen jäykkä suomennos, joka syö pohjaa turhan monelta vitsiltä ja tekee sarjasta yleensäkin kuivemman kuin mitä sen tulisi olla. Myös äänitehosteiden suomentaminen on ollut ilmeisen omituinen prosessi, sillä osa tehosteita on jätetty entiselleen (saksalaiseen?) tapaansa, kun taas osa on pyyhitty pois samalla laadulla kuin Time Stranger Kyokostakin. Tätä ei kuitenkaan tapahdu kovin usein ja siihen ei aivan heti kiinnitä huomiota toisin kuin Kyokossa. Eräs pienempi minua ärsyttänyt seikka kirjassa olivat alun hahmoesittelyt ja lopun Salarymanin palsta. En ollut aiemmin kuullutkaan Ranmasta ja kun ensimmäisen kirjan ostanut, luin tietysti heti alkuun hahmoesittelyt, mistä paljastui hiukan ikävänä yllätyksenä se, että ne paljastivat hahmoja ja heidän ihmissuhteitaan myös tulevista, vielä ilmestymättömistä kirjoista sen lisäksi, että paljastivat juuri käsissäni olleen kirjan juonen noin puoliväliin asti. Esimerkiksi Ryogan hahmon tarjoama yllätys ei ollut enää minkäänlainen yllätys, kun se oli hyvin selkäsanaisesti kerrottu ensimmäisessä kirjassa. Salarymanin palstassa minua taas häiritsi yleinen olotila siitä, ettei toimittaja varsinaisesti tietänyt aiheesta mitään. Todisteeksi tästä toisessa mangassa Japani-Suomi sanakirjassa selitetään sanojen ”san ja chan” olevan kunnioitusta osoittavia ilmauksia nimen jäljessä. Tietysti oma Japani-tietoni voi olla päivittämättä, mutta muistaakseni tuntemattoman/kunnioitetun henkilön sanomista ”chaniksi” voidaan pitää loukaavana ja muutenkin nimitys on enemmän hellittelymuoto lapsista käytettäväksi.

Suomijulkaisu on myös flipattu eli sivut on käännetty länsimaista lukutapaa vastaavaksi, mikä näin myöhemmin on tuntunut häiritsevältä. Painolaatu kirjoissa on melkoisen kehno, mutta onneksi Takahashin piirrostyyli on sen verran yksinkertainen, ettei sarja tästä aivan hirveästi kärsi. Jos kyseessä olisi ollut jokin muu yksityiskohtaisemmin piirretty manga, olisi lopputulos ollut varmaankin melkoisen järkyttävä. Alkupuolella Ranma ½ eduksi saattoi myös laittaa tavallista halvemman hinnan (4,95 euroa), mutta Egmont Kustannus nosti sen varsin nopeasti viiteen kuuteenkymmeneen samalle hintatasolle muiden suomalaisten sarjojen kanssa.

En kiellä, ettei Ranma ½ olisi joskus hauska, mutta ottaen huomioon, että sarja rakentuu kutakuinkin täydellisesti huumorin varaan, sillä olisi syytä olla hauskempi kuin mitä se nyt on. Kokonaisuudessaan Ranma ½:n hahmojen ja juonen kehitys toi mieleen Sweet Valley High-kirjasarjan ja voisinkin suositella tätä mangaa niille, jotka myöntävät pitävänsä/pitäneensä tästä kirjasarjasta tai sen TV-versiosta. Näillekin suosittelen aavistuksen varautunutta asennetta ja vaikka englanninkielinen versio on noin kaksi kertaa kalliimpi kuin suomalainen, kannattaa sen hankkimista kuitenkin harkita, sillä suomijulkaisussa on munattu niin monta asiaa, että se laskee sarjan tasoa huomattavasti.