Sandland

SandLand on yksi Akira Toriyaman uusimmista mangoista ja poiketen useimmista hänen aiemmista töistään vain yhden mangan mittainen. SandLand on yksi Toriyaman luomista fantasiamaailmoista, jossa tavalliset ihmiset saattavat joutua kahnauksiin niin demoneiden, japanilaisten hirviöiden kuin kreikkalaisten taruolentojen kanssa. Tarina tuntuu kuitenkin sijoittuvan varsin realistisesti oikeaan maailmaan, sillä esimerkiksi veden hintaa mitataan euroissa. Kuten nimestä voi jo jotain päätellä, on SandLand hiekkaerämaa, jollaiseksi planeetta muuttui ihmisen toiminnan ja kasvihuoneilmiön takia. Alueen läpi kulkeneen joen kuivuttua vallan otti kuningas, joka alkoi toimittaa ja myydä vettä kalliilla hinnalla tavallisille ihmisille hirviöiden varastellessa omia osuuksiaan aavikon läpi kulkevista kuljetuksista. Siba, kuninkaan armeijassa palvellut sotilas, päätti tehdä asialle jotain ja matkusti tapaamaan ihmisistä erillään asuvia demoneita ja pyysi heitä mukaan auttamaan etsimään tarunomaista vesilähdettä. Mukaansa hän sai pimeyden prinssi Belzebubin ja tämän ystävän Thiefin, joten matka erämaan halki saattoi alkaa.

Olin kuullut SandLandista ristiriitaisia kommentteja ja varauduin siihen melko negatiivisesti, koska en ollut Dragon Ball-mangan lisäksi muihin Toriyaman töihin perehtynyt. SandLand kuitenkin yllätti minut positiivisesti niin piirustustyylin, hahmojen kuin huumorinkin suhteen. Olin alun perin odottanut tarinan muistuttavan DB:n ensimmäisten osien tyylistä jatkuvaa taistelua ja paikasta toiseen liihottelua ns. juonen edetessä hitaasti taustalla, mutta SandLand ei muistuta miltään osin paljoa DB-mangaa, vaikka samantyylisestä vaikka samantyylisestä seikkailusta (joskin ilman pitkiä taistelukohtauksia) on tässä kyse.

Piirrosjälki on perinteistä Toriyamaa, joten jos sitä sattuu vihaamaan, kannattaa sarja jättää väliin. Myöskään hyvännäköisten miesten toivossa tätä mangaa ei kannata ostaa. Kuvitus on yksityiskohtaisempaa kuin aiemmissa mangoissa ja taustoihin on tunnuttu keskittyvän enemmän. Sivuhahmot taas ovat poikkeuksellisen rumia jopa minun makuni mukaan. Ulkonäkö ei kuitenkaan ole hahmoissa se pääasia, vaan Toriyama on keskittynyt luomaan omanlaisiaan henkilöitä, jotka kehittyvät tarinan aikana, mitä arvostan paljon. Eivät SandLandin hahmot mitään ainoita laatuaan ole, mutta he sopivat kuitenkin tarinaan hyvin ja heitä on lisäksi juuri oikea määrä tällaiseen lyhyeen tarinaan.

Mielenkiintoisena sivuseikkana voisi mainita, ettei SandLandissa ole ainuttakaan naishahmoa. Tarkasti laskien naisia esiintyy tasan kolmessa ruudussa ja näissäkin ruuduissa kahdessa on vain valokuva näyttelijättärestä. Rehellisesti sanoen naisten puuttuminen oli vain hyvä asia. Päähenkilöitä on vain kolme ja jos yksi heistä tai heidän lisäkseen olisi mukana ollut naishahmo, olisi tunnelma kadonnut sen mukana, sillä naishenkilön luominen tällaiseen sarjaan on vaikeaa. Naishahmosta olisi vain tullut näkymätön sivuhahmo tai ärsyttävä riippakivi, jossa lukee isoilla kirjaimilla ”sukupuolikiintiö”. Tämä tarina ei yksinkertaisesti kaipaa naishahmoja. Jos kyseessä olisi ollut pidempi sarja, olisi tämä yksityiskohta voinut alkaa vaivata minua, mutta vain yhden kirjan mittaisessa mangassa se ei haitannut minua pätkän vertaa. Siban, Belzebubin ja Thiefin porukka kylvää riittävästi huumoria ja toimintaa ilman pakollista naishahmoa.

Itse tarina etenee sujuvasti eikä tee äkkinäisiä ryntäyksiä mihinkään suuntaan kuin vasta loppupuolella. Kirjan loppu olikin se, mihin petyin kaikkein pahiten. Olin alussa odottanut aivan perinteistä aarteenmetsästysseikkailuloppua ja vaikka olisin tietysti ollut hieman pettynyt, jos loppu olisi sellainen ollut, olisi se minusta sopinut tähän vähän paremmin kuin nykyinen häsellysloppu. Loppumistyylissä itsessään ei ollut mitään vikaa, mutta jotenkin se oli kuitenkin yllättyvyydessään kaikkein ennalta arvattavin. Lisäksi se olisi kaivannut vähän enemmän sivutilaa, jotta uuteen juonenkäänteeseen olisi ehtinyt tottua.

Kokonaisuudessaan SandLand oli kuitenkin hyvä lukukokemus ja mangaa jaksaa selailla uudestaankin ilman, että kyllästyy heti. Se on kuitenkin suunnattu melko nuorelle lukijakunnalle (ei ajokortti-ikäisille kuten minä olen), mutta jos pitää Toriyaman muusta tuotannosta, kannattaa tätäkin kokeilla. Kehnohkon lopun vuoksi arvosanaksi kolme tähteä.