Pituus:
5 osaa
Tekijä(t):
Young-You Lee
Keskusteluja Kupolissa:
ei ole
Julkaisija Suomessa:
Punainen jättiläinen
Kirjoja julkaistu:
5/5
Julkaisun kesto:
2006-2006
Lisätietoa:
Suomimanga: K2 Kill me Kiss me


virallinen arvosana lasketaan ottamalla keskiarvo kaikista tällä sivulla olevista arvosanoista; sekä Kuun teos -arvosanasta että arvosteluiden arvosanoista
Palaa tästä takaisin teoslistaukseen.
arvostelu on päivitetty viimeksi 11.4.2006
Arvostelu laadittu Punaisen Jättiläisen arvostelukappaleena toimittamaa albumia hyödyntäen.
Punaisen jättiläisen uusin anti Suomen sarjakuvamarkkinoille on Young-You Leen manhwa Kill me Kiss me. Viisiosainen sarja on ilmestynyt ja näillekin tienoille rantautunut jo sekä englanniksi että ruotsiksi, ja nyt arvostelun alla on ensimmäinen suomenkielinen osa.
Poikatyttö Taeyeun Lim on kiihkeän rakastunut muotikuvastojen kiiltokuvamalliin Kun Kangiin. Eräänä päivänä hänelle selviää, että hänen serkkunsa Jeonghu onkin samalla luokalla Kunin kanssa. Innoissaan Taeyeun lahjoo täysin identtisen näköisen Jeonghun vaihtamaan kanssaan paikkaa viikon ajaksi päästäkseen lähemmäs idolisoimaansa mallipoikaa.
Asiat eivät tietenkään suju suunnitelmien mukaan, sillä Jeonghu oli ennen vaihtoa onnistunut ärsyttämään luokan valtaapitävää jengiä. Taeyeun joutuu pahoinpitelyn kohteeksi jo ensimmäisenä päivänään serkkunsa kengissä. Käy ilmi, että hänet mukiloinut kuumapää Kaun Kim on etäisen Kun Kangin paras ystävä, joten ollakseen yhdessä idolinsa kanssa Taeyeunin on ensin päästävä röyhkeän Kaunin läpi.

Kill me Kiss me on käytännössä puhdasverinen teinidraama, jossa rakenne muodostuu tappelun, slapstickin ja herkistelyn vuorottelusta. Taeyeunin ja Jeonghun vaihto aiheuttaa sen, että kumpikin serkuksista joutuu vastaamaan toisen teoista, kun luokkatoverit purkautuvat tietämättään väärälle henkilölle. Sarjassa auktoriteetti on nuorisojengien käsissä, ja suorastaan häiritsevän kokoinen osa tarinasta pyörii niihin liittyvien tappeluiden ympärillä. Koomiset sattumukset koulussa sekä vaihdon vähittäinen paljastuminen kuljettavat juonta kuitenkin ihan hyvällä tahdilla. Varsin virkistävää onkin se, että ristiinpukeutumista ei ole käytetty suurimpana huumorin lähteenä, vaan hauskuus syntyy hahmojen välisestä interaktiosta.
Hahmoissa on merkittävää se, että kustakin syntynyt mielikuva muuttuu huomattavasti tarinan edetessä. Taeyeun on suorastaan hellyttävä päähänpinttymänsä kanssa, mutta tarpeen tullen myös vahva ja päättäväinen. Hänen käsityksensä idolistaan Kunista osoittautuu hataraksi, varsinkin saatuaan odottamatonta huomiota Kaunin suunnalta, ja hänen ynseä serkkunsa Jeonghu taas nauttii olostaan tyttökoulussa. Stereotypiat vapisevat, kun hahmojen motiivit sekä kiinnostuksen kohteet vaihtuvat.
Sarjan suurin kompastuskivi onkin hahmoista tai juonesta riippumaton. Tapahtumapaikkojen väliset siirtymät eivät aina ole tarpeeksi ilmeisiä, ja kiihtyneemmissä vuoropuheluissa on vaikea yhdistää kupla puhujaan. Monet sivut kärsivät kiintopisteen puuttumisesta, joten lukijan on usein pysähdyttävä analysoimaan ruutujakoa löytääkseen tapahtumien kulkusuunnan. Muuten sarja on piirretty varsin sievästi, vaikka hahmojen anatomia on vähintäänkin dynaaminen. Rujot chibihahmot esiintyvät tässäkin sarjassa.
Julkaisu on muiden Punaisen jättiläisen sarjojen tapaan erittäin hyvälaatuinen ja silmää miellyttävä. Hiukan A5:ttä kapeampi koko ei rutista sivujen yksityiskohtia, ja piirtäjän kynänjälki onkin kauniin terävää ja kontrasti kohdallaan. Käännös on toimiva, mutta sitä olisi toivonut myös ääniefekteihin, jotka ovat nyt täysin sitä vailla.
Kill me Kiss me:n ensimmäinen albumi on mukavan pirteää kevyttä lukemistoa, jos ei odota mitään elämää suurempaa tai pane pahakseen epäselvää kerrontatyyliä. Huomattavaa lienee tosin se, että sarjan seuraavissa osissa henkilöt vaihtuvat lähes kokonaan, joten Taeyeunin tarina rajoittuu ensimmäiseen.
| Hyvää | Huonoa |
|---|---|
|
|
| Arvosana: | ![]() ![]() ![]() |
Haluat ehkä takaisin teoslistaukseen tutustuttuasi tähän sivuun.
tätä sivustoa ylläpitää Anime- ja mangayhteisö Kupoli ry
tietoa - sivukartta - rekisteriseloste