Les Bijoux

Tämä arvostelu on kirjoitettu Punaisen jättiläisen toimittamasta ilmaisesta arvostelukappaleesta. Arvostelukappale jaetaan tämän jälkeen eteenpäin arvonnalla.

Suomi on ollut jonkintasoisen mangavillityksen kourissa jo pidemmän aikaa. Kaikesta huomiosta, suosiosta ja hälystä huolimatta maamme sarjakuvatarjonta on toistaiseksi ollut hyvin yksipuolista. Hyllyiltä löytyy edelleen oikeastaan vain poikien mättösarjoja ja muutama "radikaali" tytöille suunnattu sarjakuva. Kenties Dragon Ballin aikoinaan aikaansaaman kohun, kenties vain julkaisijoiden yleisen konservatiivisuuden takia ainoa aikuisempaan makuun sopiva viime vuosina julkaistu aasialainen sarjakuva on Akira - ja sitä onkin löytynyt kirjakaupoista jo aikoja.

Nyt Punainen jättiläinen, Egmontin kääntäjänäkin tutun Antti Grönlundin sekä Minna Haverisen perustama firma, on viimein uskaltanut tarttua tilaisuuteen ja julkaista jotain, mikä sopii paremmin vähän kypsempien suomalaisten harrastajien makuun. Korealainen manhwa Les Bijoux on paitsi kaunista taidetta ja kauniita miehiä epäilyttävissä asetelmissa, myöskin yksi parhaita Suomeen toistaiseksi tuotuja aasialaisia sarjakuvia. Sisällön kypsyydestä kertonee jotain se, että manhwalle on lätkäisty 16 vuoden suositusikäraja.

Tarina sijoittuu 12 kaivosvaltioon jakautuneeseen fantasiamaailmaan. Maailman valta-asetelma on vallankumouksellisen kommunistin märkä uni - harvalukuinen habit-luokka hallitsee valtioita kovalla kädellä samaan aikaan, kun tavalliset tusinaihmiset, sparit, elävät niukkaa ja yksinkertaista elämää hallitsijoidensa mielihalujen toteuttamiseksi. Kontrastia lisää entisestään se, että hyvin pukeutuvat ja suurien vartijajoukkojen suojelemana elävät habitit ovat ulkonäöllisestikin aivan toista maata kuin alamaisensa - he ovat lähes poikkeuksetta siroja ja kauniita.

Les Bijoux'n tarina alkaa, kun erään kaivosvaltion omituisin pariskunta - valtion rajoilla pienessä mökissä elävät kääpiö ja kyttyräselkä - synnyttää itselleen lapsen. Lapsi ei ole mikä tahansa lapsi, vaan muinaisten ennustusten mukaan juuri tällaisesta liitosta syntyneelle jälkeläiselle tarjotaan voima syöstä habitit pysyvästi vallasta. Tämän merkiksi lapsi, nimeltään Lapis, saa kaksi erikoista ominaisuutta. Ensimmäinen näistä on hänen tumma ihonsa, joka vaaleiden pohjalaisten kaivoskaupunkilaisten seassa pistää silmään mistä väkijoukosta tahansa - toinen taas vanha kunnon sarjakuvaklise, kyky vaihtaa omaa sukupuolta. Toisinaan - yleensä juonelle mahdollisimman sopivaan aikaan - Lapis kokee polttavaa kipua rinnassaan ja muuttuu Lazuliksi, kauniiksi ja aivan yhtä tummahipiäiseksi naiseksi.

Varttuessaan Lapis sekaantuu sarjan toisen ydinhahmon, habitherra Diamondin elämään. Diamond on kaunis ja itserakas nuori mies, joka kohtelee alamaisiaan omaisuutenaan. Näiden kahden suhde muodostuu jo manhwan ensimmäisen albumin alkupuolella varsin mielenkiintoiseksi, kun Diamond (toki sukupuolenmuutoksesta tietämättä) päätyy rakastumaan Lazuliin ja vihaamaan Lapista sydämensä pohjasta. Pistävä viittaus Ranmaan olisi paikallaan, ellei Les Bijoux hoitaisi koko prosessia tyylillä.

Kun tarina etenee, samankaltaisia epäilyttävän tutunoloisia juoniratkaisuja ilmenee lisää. Les Bijoux ei ole juonirakenteeltaan missään määrin omaperäinen tarina, mutta se tekee huomattavan eron muihin samoja kliseitä hyödyntäviin teoksiin kehittämällä juontaan uskottavasti ja kiinnostavasti. Kliseet katoavat mielenkiintoisen tarinan sekaan hyvin, ja niitä hädin tuskin huomaa, ellei niitä tietoisesti siitä metsästä. Kerrontatyyliltään Les Bijoux muistuttaa melkoisesti legendaarista fantasiamangaa Berserkiä - tosin ilman seksiä ja ylitseryöppyävää väkivaltaa.

Seksin ja väkivallan sijaan Les Bijoux on katsonut parhaaksi pitää katsojansa mielenkiintoa yllä fanipalvelun keinoin. Sarja on täynnä kauniita miehiä ja naisia, ja toisinaan kokonaisia sivuja omistetaan hahmojen yksittäisille, juonesta irtonaisille poseerauskuville. Suurin osa palvelusta koostuu yksinomaan miehisestä annista, mikä pistää epäilemään, että yksi manhwan merkittävimpiä kohdeyleisöjä lienee yaoi-kansa.

Les Bijoux'n taide on erittäin kaunista - jälki on parasta, mitä tähän asti suomennetuista manhwoista ja mangoista löytyy. Suuri painoarvo on hahmojen ja heidän ilmeidensä tarkalla kuvaamisella. Albumin viimeisiltä sivuilta löytyvien kuvausten mukaan piirtäjä Sang-Sun Park onnistui lähestulkoon tuhoamaan yksityiselämänsä ja hankkiutui kertaalleen sairaalan teho-osastollekin tämän piirtoprojektinsa ansiosta. Tarinan voi piirtotyylin perusteella uskoa. Ainoa suuri napinan aihe on pienten chibiruutujen sekoittaminen sinne tänne tarinan sekaan - pienet ja pyöristetyt hahmot rikkovat tarinaa, ja valitettavasti Park ei edes ole kovin taitava chibipiirtäjä. Pikku-ukot näyttävät lähemmin rumilta kuin söpöiltä.

Toisen albumin kansi

Jo valmiiksi hienon manhwan tekee entistä paremmaksi Punaisen jättiläisen erinomaisella huolella tekemä julkaisu. Sen laatu liikkuu aivan eri ulottuvuuksissa kuin esimerkiksi Egmontin samoihin aikoihin julkistama läpyskä-Inuyasha. Les Bijoux noudattaa alkuperäistä korealaista julkaisua ja on tämän vuoksi sivukooltaan tavanomaisia manga- ja manhwajulkaisuja suurempi. Kansi on kauniisti pinnoitettu ja näyttää erinomaiselta kirjahyllyssä, tosin vastapainoksi sormenjäljet jäävät siihen kiinni erittäin helposti. Käännös on sujuva ja järkevä aivan albumin alusta löytyvää johdantoa lukuun ottamatta. Johdannon runollisesta tekstistä jää jossain määrin kömpelö jälkimaku.

Les Bijoux on ollut Kupolin aktiivien piirissä tunnettu jo kauan, ennen kuin sen Suomen-julkaisusta tiedettiin mitään. Ranskasta ja USA:sta importatut versiot ovat kiertäneet kaverieni ja tuttavieni joukossa jonkin aikaa. Annettuani suomenkielisen Les Bijoux'n vertailuun ranskalaisiin ja jenkkiläisiin kappaleisiin tutustuneelle oekakiadminillemme Elinalle, esitti hän oman arvionsa julkaisusta:

"Englannin- ja suomenkielisillä versioilla ei ole suoranaista laatueroa ainakaan mitä käännökseen tulee. Huomion arvoista on, että suomiversio vaikuttaa vähemmän suttuiselta kuin englanninkielinen Tokyopopin vastaava. Punainen jättiläinen on lisäksi satsannut selvästi enemmän kansiin ja lisäsivuihin."

Vaikka muut ovatkin lokeroineet Les Bijouxin melko lailla tyhmien fanipalvelumangojen joukkoon, olen itse eri mieltä. Kauniita poikia ei ole enempää kuin tavanomaisessa poikien sarjassa tyttöjä, ja Les Bijoux'n juoni on poikkeuksellisen vahva ja kiinnostava. Kerrankin myös tarinan asetelmaan on panostettu kunnolla, ja manhwan maailma tuntuu toimivalta ja uskottavalta. Muuten kolmen ja neljän tähden välissä keikkuva sarja saa arvosanaksi vahvan nelosen, kiitos Punaisen jättiläisen mallikkaan julkaisutoiminnan.