Ragnarök

Arvostelu laadittu Punaisen Jättiläisen arvostelukappaleina toimittamia albumeita hyödyntäen.

Korealaisen Myung-Jin Leen piirtämä löyhästi skandinaviseen mytologiaan perustuva manhwa Ragnarök on kustantamo Punaisen Jättiläisen ensimmäinen julkaisu. Ragnarök on yksi kaikkien aikojen suosituimmista manhwoista, sitä on julkaistu jo 30 maassa. Leen luomaan maailmaan perustuu myös roolipeli Ragnarök Online ja vuonna 2004 sen pohjalta tehtiin ensimmäinen manhwaan pohjautuva japanilainen animesarja. Nämä saavutukset nostavat lukijan ennakko-odotukset varsin korkealle, mutta kuten hyvin tiedämme, suosio ei aina ole laadun tae.

Ragnarök vaikuttaa ensimmäisen albumin perusteella keskitasoiselle, fanipalvelulla marinoidulle mättö-shounenille. Heti ensimmäisellä aukeamalla räiskyy ja pamahtelee osittain suomennettujen äänitehosteiden voimalla, seuraavaksi pääsemme todistamaan kuinka yksi päähenkilöistä, luonnollisestikin suuripovinen Fenris Fenrir räjäyttää lauman muinaista Asgårdia vartioivia demoneita tuusannuuskaksi. Pian käy ilmi, että Fenrir etsii Baldurin miekkaa, Tunnustelijaa, jonka avulla hän pystyy löytämään jälleensyntyneen Baldur-jumalan. Baldurilla sanotaan olevan voima lopettaa jumalten valtakausi aiheuttamalla jumalten hämärä, Ragnarök. Fenrir löytää miekan, mutta hänen touhujaan ilmaantuu häiritsemään Feryja-jumalattaren lähettämä, luonnollisestikin suuripovinen valkyria Sara Irine. Seuraa lisää mättöä.

Valkyrian ja Fenririn taistelusta tarina hyppää seuraaviin päähenkilöihin, taitavaan miekkailija Chaokseen ja tämän kouluttamaan 16-vuotiaaseen Iris Irineen. Chaos ja Iris työskentelevät palkkionmetsästäjinä - toisin sanoen mättävät tohjoksi hirviöitä, joiden surmaamisesta on luvattu rahaa. Heidän touhuihinsa sekaantuu aarteenmetsästäjäksi itseään tituleeraava Lydia-niminen varas joka havittelee heidän palkkiotaan. Lydia jättää kuitenkin hirviönluut sikseen kun huomaa Iriksen kantavan maagista Taivaslohikäärmeen miekkaa. Tarinassa on tämän jälkeen vielä muutama mättökohtaus joissa esitellään lisää hahmoja. Iris ja Chaos päätyvät johdattamaan Lydian Payoniin, Iriksen kotikaupunkiin.

Vauhdikkaan räiskintäaloituksen jälkeen meno hieman kevenee ainakin tämän lukijan suureksi riemuksi. Vihdoinkin päästään käsiksi varsinaisen tarinan alkuun. Verho Irinen klaanin salaisuuksien edestä alkaa avautua. Vietetään Iriksen seitsemättätoista syntymäpäivää. Juhlinta tyssää alkuunsa kun jo alussa esitelty valkyria Sara Irine hyökkää kylän kimppuun mukanaan lauma lähes voittamattomia jättiläisiä. Soppaa sekoittamaan saapuvat Baldurin miekan johdattama Fenris Fenrir sekä edellisessä kirjassa esitelty miekkamies Sakurai, jonka tavoitteena on lahdata mahdollisimman paljon populaa. Ellei tämäkään vielä riitä, heitetään joukkoon tuhatvuotisesta unestaan herännyt lohikäärme, joka alkaa ensitöikseen räiskää kaupunkia tohjoksi, sekä Ragnarökin mainoksistakin tuttu huivi suunsa ja nenänsä päällä kuuta katseleva Loki joukkoineen. Kunnollista splatteria ei kuitenkaan päästä näkemään, onhan sarjan suositusikäraja 12 vuotta.

Punaisen Jättiläisen ensimmäiseksi julkaisuksi Ragnarök on hämmästyttävän hyvälaatuinen. Käännös on sujuvaa ja suurin osa ääniefekteistä on jätetty alkuperäiseen muotoonsa. Miinuspisteitä annettakoon siitä, että muutamalla sivulla kuvat menevät hitusen sivujen ulkopuolelle. Ensimmäisessä albumissa osa puhekuplista oli lipsahtanut niin sisäreunaan, että niiden lukemiseksi kirjaparkaa oli revittävä auki epäinhimillisin keinoin. Tätä hankaloitti myös se, että kannet olivat tönkön taipumatonta pahvia. Toisen albumin kansimateriaali on miellyttävämpää ja kuvatkin olivat oikeilla paikoillaan. Pieniä alkukömmähdyksiä lukuun ottamatta Punainen Jättiläinen on hoitanut hommansa hyvin. Myös kotiinkuljetuksesta plussaa: albumit tulivat kotiin parissa päivässä ja ne oli pakattu oikein kätevään uudelleenkäytettävään pahvikansioon.

Ragnarökin juoni ei ole mitenkään mullistava, ihan samanlaista mättöä on nähty ennenkin. Myös vieraan kansanmytologian lainaaminen ja muokkaaminen omaan tuotantoon sopivaksi on melko lailla käytetty tapa helpottaa maailman ja henkilöhahmojen luomista. Myung-Jin Lee on kuitenkin onnistunut mukauttamaan skandinaavista tarustoa ilman, että keskitasoisesti mytologiaa tunteva siitä kovinkaan häiriintyisi. Muinaisaikateeman uskottavuutta verottaa eniten se, että muodokas neitokainen huokaisee helpottuneena ”Ihanaa pukea tavalliset vaatteet päälle!” riisuuduttuaan (varsin heppoisen näköisestä ja paljastavasta) haarniskastaan ja pukeuduttuaan asukokonaisuuteen, joka koostuu hihallisista rintaliiveistä, pienistä pantsuista ja sukkanauhoista – saabisu saabisu! Ehkä itseäni eniten häirinnyt asia ensimmäisissä kahdessa albumissa on kuitenkin se, että vaikka koko sarjan ideana tuntuu takakansien perusteella olevan jumalten syrjäyttäminen vallasta, itse jumalia ei mainita kuin parissa sivuhuomautuksessa. Tehtävän uskottavuus kärsii kun lukija ei saa kuvaa siitä, miksi jumalat pitäisi syrjäyttää. Ainoastaan Freyja mainitaan pariin otteeseen.

Mikä sitten on sarjan saaman suosion syy? Ehkäpä se selviää tulevissa albumeissa. Aloituksensa perusteella se vajoaa keskitasoiseksi shouneniksi, josta sen pelastaa vain reippaasti keskimääräistä parempi suomijulkaisu – toisaalta on sitä kehnolla juonella ja runsaalla fanipalvelulla ennenkin maailmaa valloitettu (*köhTAKAHASHIköh*). Päättymättömästä mätöstä ei kuitenkaan ole kyse, sillä sarja on sopivasti kymmenen albumin pituinen. Siitä pidemmälle ei ainakaan näillä eväillä kannatakaan lähteä – tosin ei välttämättä tämän paremmillakaan. Tarinalla on kaikesta huolimatta potentiaalia kehittyä tästä vielä paljon paremmaksi, joten jääkäämme odottelemaan seuraavia osia.