Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 21.2.2009.
Anime- ja mangayhteisö Kupoli ry:n tavoitteena on ajaa mangan, animen ja muun japanilaisvaikutteisen populaarikulttuurin harrastuneisuutta koko Suomessa. Tätä päämäärää varten yhdistys ylläpitää Kupoli -internetsivustoa, järjestää toimintaa alan tapahtumissa sekä pitää omia tapaamisiaan.
Kuluvana vuonna 2009 pyritään parantamaan Kupolin verkkoyhteisön ilmapiiriä entisestään, saavuttamaan verkon ja tapahtumien kautta suurempi määrä ihmisiä ja aktivoimaan Kupolin verkkoyhteisön uudempia käyttäjiä mukaan toimintaan. Myös mangakirpputoritoimintaa kehitetään edelleen sekä tulonlähteenä yhdistykselle että edistämään harrastuksen asiaa. Kirpputorit säilyvät tänä vuonna yhdistyksen pääasiallisena tulonlähteenä, joskin myös jäsenmaksua saatetaan vuosikokouksen niin päättäessä alkaa kerätä. Suurempana investointina yhdistys harkitsee rintamerkkikoneen hankintaa, jotta verkkoyhteisön käyttäjien suunnittelemia rintamerkkejä voitaisiin toteuttaa ja niitä myymällä myös kerätä varoja yhdistykselle. Lisäksi yhdistys hankkinee erän kangasmerkkejä, joissa on yhdistyksen logo niinikään myytäväksi.
Kuluneina kuukausina myös toiminta rekisteröitynä yhdistyksenä on alkanut vakiintua, ja yhdistyksen jäsenmäärä on saavuttanut 30 jäsenen rajapyykin. Mahdollisen jäsenmaksun vastineeksi pyritään vuonna 2009 kehittämään yhdistyksen tapaamistoimintaa eteenpäin, ja käyttämään myös yhdistyksen varoja ainoastaan jäsenille avoinna olevien tapaamisten järjestämiseksi.
tätä sivustoa ylläpitää Anime- ja mangayhteisö Kupoli ry
tietoa - sivukartta - rekisteriseloste